Stop the world!!!

Kriitikko alkaa olla vähän väsynyt. Perjantain olin Tampereella, sunnuntain ja maanantain olin Tallinnassa ja keskiviikon vietin Turussa.

Osallistuin keskiviikkona luennoitsijana Aboa Vetus & Ars Novan järjestämään seminaariin Onko teemalla väliä? Tehtäväni oli esittää kriitikon näkökulma teemanäyttelyiden problematiikaan. Panin kellon soimaan kuudeksi, join kahvia, poltin tupakkaa ja kirjoitin viisi ranskalaista viivaa, joita mietiskelin automatkalla – aina välillä virolaisbändi Ultima Thulen biisiä Laul kadunud kodust kuunnellen. Kyseessä on virolaisversio Jimmy Cliffin hienosta biisistä Many Rivers to Cross. Tässä tarjolla toinen virolaisversio, laulajana legendaarinen Tõnis Mägi – Ultima Thulen ja Riho Sibulin versiota ei YouTubesta valitettavasti löytynyt.

Omituinen menetelmäni taisi olla ihan kelpo, koska luulen täyttäneeni roolini vähintäänkin tyydyttävästi. Yritin analysoida teeman käsitettä vertaamalla sitä myös kirjallisuuteen ja musiikkiin. Puhuin siitä ongelmasta, jonka teema kontekstualisoinnillaan antaa tarjoamalla muun muassa liian kahlitsevat lukuohjeet teoksille, joista löytyisi usein paljon muitakin ulottuvuuksia. Sitten yritin pilkkoa tematiikkaa ottamalla huomioon aiheen lisäksi ajan, paikan ja tekniikan tuomat ulottuvuudet ja niiden erilaiset ristivaihtoehdot. Sitten puhuin niistä institutionaalisista syistä, joiden kautta teemanäyttelyt lisääntyvät – museoiden kokoelmapolitiikasta ja kasvavasta kuraattorivallasta.
Ja pitihän sitten vielä lukea Lauri Viidan runo 'L'art pour l'art' (1954), jonka muistin juuri kun olin lähdössä:

Taulun tein ja vaatteet myin.
Aihe, aihe? vain ne kurkki.
Mikä aihe? hämmästyin.
Suti on! Ja purkki. 

Oikeastaan olen aika kiitollinen tästä tilaisuudesta, sillä kyllä aiheesta pohdittavaa riittää vielä jatkossakin. Oli hyvä pysähtyä sen pariin.
Luentoni päätyttyä karkasin heti takaisin Helsinkiin, koska nivelrikkoinen polveni oli liian kipeä mahdolliselle näyttelykierrokselle. Vähän harmittavaa, koska olin päättänyt katsella vähän tarkemminkin esimerkiksi myös tätä Oskari Jauhiaisen (1913–1990) hienoa Mikael Agricolaa (1950) tuomiokirkon kupeessa:

  
Ensi kerralla sitten.