Taideaiheinen lukupäiväkirjani on ollut keväästä asti täysin hunningolla, mutta yritetään nyt vielä elvyttää sitä. Eilen vietin iltapuhteen – ei muuten ollut järin pitkä – kahden uunituoreen taidekirjan kanssa:
Kokoelma Bäcksbacka – Helsingin taidemuseon sydän. Helsingin taidemuseo 2011.
Katriina Salmela-Hasánin ja David Hasánin taidekokoelma. Helsingin taidemuseo 2011.
Tulin tuossa vähän aiemmin jo kehaisseeksi, että on hienoa, kun Helsingin taidemuseo julkaisee tutkittuja kokoelmaluetteloita, joiden avulla varastossakin olevat teokset elävät enemmän taideteoksen arvoista elämää. Taidanpa nyt vähän perua sanojani.
Kokoelma Bäcksbackan toimitustyössä oli joku näköjään keksinyt mielestään hauskan idean: pannaanpa kuvitetun teosluettelon lisäksi joukko Helsingin taidemuseon entisiä ja nykyisiä johtajia ja johtohenkilöitä kirjoittamaan esseet joistain taideteoksista. Tässä se joukko: Tuula Karjalainen (1999–2004), Maija Tanninen-Mattila (monivuotinen intendentti ja toisinaan vt. johtajana), Berndt Arell (2004–2007), Erja Pusa (nykyinen näyttelypäällikkö ja johtajan sijainen 2007) ja Janne Gallen-Kallela-Sirén (2007–). Suuria taidevaikuttajia kaikki tyynni.
Ja mitä on tuloksena? Joukko kuivakkaita elämäkerrallisia valioaineita ilman mitään erityisiä näkökulmia tai henkilökohtaista otetta. Oikeastaan vain Karjalainen on saanut jotain paloa ja intohimoa omiin juttuihinsa Tyko Sallisesta (1879–1955) ja Mauno Markkulasta (1905–1959). Varsinkin Markkulasta oli hauska lukea heti aloitus: "Rakastan kaikkia Markkulan maalauksia. Mitä enemmän niitä näen, sitä suuremmaksi tämä rakkaus kasvaa. Nuo pienet, valtavalla voimalla maalatut teokset hertättävät tunteita, mutta ovat kuitenkin katseelle vapaita." Ja sitten hän kertoo tuon rakkauden syistä.
Ihan asiallista tietoahan kirja kuitenkin jakaa, ja Bäcksbackan kokoelmassa on toki paljon hienoja ja kiinnostavia teoksia, mutta jotain vähän tuoreempaa otetta olisin teosluettelon lisäksi odottanut. Kokoelmaluettelot kun muutenkin tuppaavat jäämään katergoriaan "auttamattoman tylsät taidekirjat", niin olisi parempi, että ne eivät todellisuudessakin aina olisi niin auttamattoman tylsiä taidekirjoja. Tämä on juuri yksi niistä.
Hasánien kokoelmaluettelo ei sitten ole samalla tavalla tylsä, mutta kyllä sekin lupaavasta alusta huolimatta ontoksi jäi. Kirjoittajat – Erja Pusa, Tuula Karjalainen, Markku Valkonen, Vexi Salmi ja Hannu Väisänen (s. 1951) – toistelevat eri puolilta katsellen David Hasánin mytologiaa luovan hahmon keskeistarinoita, ja luulenpa, että muutaman kuukauden kuluttua muistan vain sen, että kaikki kertovat Hasánien legendaarisista juhlista huikeine tarjoiluineen. Minusta on melkein luokatonta, ettei tässä yhteydessä, kun kerrankin mahdollisuus ja tilaa olisi ollut, kummankin Hasánin panosta taide-elämällemme kartoitettu vähän analyyttisemminkin tai edes pelkästään kronologisesti listaten. Ei olisi esimerkiksi ollut mikään vaivaa koota täydellistä luetteloa niistä merkittävistä taidenäyttelyistä, joita näyttelyjärjestäjänä tunnettu David Hasán Suomeen aikoinaan toi. Juuri tämä kirja olisi ollut se oikea konteksti.
No, jääpähän työsarkaa.
No, jääpähän työsarkaa.
PS. Se kaikista tärkein eli kunnon teosluettelo koko museon kokoelmista puuttuu edelleen. Tähän olisi syytä saada korjaus ennen kuin Guggenheim nielee koko paskan. Jäisipähän edes jotain, mitä muistella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti