Kirjoitin tiistaiaamuna kaksi juttua. Toinen oli Radio Yle 1:n Kultakuumeen kolumnini, jonka kävin myöhemmin päivällä Pasilan studiolla lukemassa. Olen jo kerran aiemminkin ottanut kantaa Guggenheim-hankkeeseen, mutta tunsin velvollisuudekseni palata asiaan – eikä taida olla viimeinen kerta:
Tulevaisuuden museo risteilymatkailijoille?
Kun Helsinkiin alettiin puuhata Guggenheim-museota, Helsingin taidemuseon johtaja Janne Gallen-Kallela-Sirén totesi, että projektiin ei lähdetä ”arkkitehtuuri edellä”. Tavoitteena piti olla jotain ihan uutta. Guggenheim-projektin selvitysryhmä julkaisi toukokuun lopulla 1,5-liuskaisen väliraportin, jonka mukaan ja Guggenheim-säätiön apulaisjohtaja Ari Wisemanin sanoin ”selvitysryhmä tarkastelee, miten mahdollisimman ennakkoluulottomasti kehitetty museo voisi vastata uudella tavalla taiteilijoiden ja katsojien odotuksiin, ja miten Helsingin, Suomen ja Pohjois-Euroopan erityisvahvuuksia voitaisiin yhdistää Guggenheimin museoverkon vahvuuksiin, jotta kulttuuriin synnytettäisiin jotain uutta”.
Janne Gallen-Kallela-Sirén
Elokuun lopulla Wiseman tuli kaapistaan ulos kesken prosessin, kun Helsingin Sanomat haastatteli häntä. Visiointi tuntui kilpistyneen siihen, että Katajanokalle halutaan wau-arkkitehtuuria. Keskeinen syy paikanvalintaan oli Wisemanin mukaan se, että selvitysryhmä on ”tutkinut sitä, kuinka kauas satamasta risteilymatkailijat yleensä lähtevät”.
Ari Wiseman
Wiseman on tutkinut tarkoin myös suomalaista taide-elämää, koska hän toteaa haastattelussaan: ”Taide-elämä on kuitenkin eristäytynyttä ja fiilis on sisäänpäinkääntyvä. Taiteilijat eivät matkustele ja tee töitä kansainvälisille taideinstituutioille kovin paljoa.”
Tapaan työkseni vuosittain lukuisia suomalaistaiteilijoita, joiden työskentelyyn saan paneutua tavalla tai toisella – usein heitä haastatellen. Heitä on vuosien mittaan kertynyt satoja. Empiirisiin havaintoihin nojaten voin kertoa – ja kerrankin siis ihan objektiivisena ja myös todennettavana tosiasiana – , että Wisemanin kommentit ovat roskaa ja että Wiseman ei tiedä suomalaisesta taide-elämästä yhtään mitään. Kommentit ovat sekä asiantuntemattomia että vastenmielisen ylimielisiä.
Suomalaiset taiteilijat matkustelevat erittäin paljon ja tekevät jatkuvasti töitä kansainvälisille taideinstituutioille. Tosin moni näistä instituutioista saattaa olla Wisemanille tuntematon, koska se kiinnostavin kansainvälinen ja uusia uria aukova taide tapahtuu useimmiten paikoissa ja yhteyksissä, joista nämä jähmettyneet instituutiot eivät ole välttämättä koskaan edes kuulleetkaan. Usein myös ilman seiniä kansan keskuudessa, missä taiteen ehkä pitäisikin enemmän tapahtua.
Guggenheim-hanke on siis selvästi pettänyt vaalilupauksensa. Nyt ollaan jo menossa arkkitehtuuri edellä, ja keskeisiksi kävijöiksi mittaillaan risteilymatkailijoiden laumoja, jotka ns. suorittavat museokäynnin.
Museon toiminnallisista visioista Wiseman tarkentaa: ”Helsinkiin visioimme tulevaisuuden museota, joka on joustavampi ja kokeellisempi. Haluamme taiteidenvälisyyttä, performanssia, kaksi- ja kolmiulotteisuutta.”
Suomessa on lukuisia taidemuseoita, jotka Wisemanin ajatusten mukaan ovat tietämättään jo vuosia olleet tulevaisuuden museoita. Kaikki taidemuseot toteuttavat tällaisia ajatuksia. Esimerkiksi ei tarvitse valita edes Nykytaiteen museo Kiasmaa. Vaikkapa Porin taidemuseo riittää. Siellä on vuosikausia tehty kaikkea tätä ja paljon enemmänkin – myöskin kansainvälisiä huipputaiteilijoita jatkuvasti esitellen.
Ja mitä tulee Wisemanin joutavaan sanahelinään, voisin tietenkin vähän avittaa kansankielisellä käännöksellä: kaksiulotteisuus tarkoittaa litteitä kappaleita kuten maalauksia ja valokuvia, kolmiulotteisuus puolestaan sellaisia kappaleita, joita voi usein kierrellä, kuten veistokset ja installaatiot, tai joihin voi mennä sisään kokemaan erilaisia vinkeitä asioita. Sellaisia me siis vihdoin pääsemme ihailemaan ihan uudenlaisessa taidemuseossa!
Olemme maksaneet kaksi miljoonaa euroa selvitystyöstä, josta toistaiseksi tihkuneet yksityiskohdat ovat sisältäneet pelkkiä latteuksia ja vinoutunutta informaatiota ja antaneet näin siis selkeitä viitteitä asiantuntemattomuudesta.
Toki ymmärrän, että vasta varsinainen loppuraportti antaa pohjan oikealle keskustelulle, mutta pelkään pahoin, että silloin alkaa olla jo myöhäistä. Kaupungilla tehdään jo ankaraa – ja valtuustolle näkymätöntä – työtä kaupunginjohtaja Jussi Pajusen ja museonjohtaja Gallen-Kallela-Sirénin johdolla. Pajunen ehti jo ilmoittamaan haastattelussa, että museo on Helsingissä vuonna 2018. Ja onpahan Helsingin Sanomatkin jo kahteen kertaan antanut pääkirjoituksessaan ymmärtää, että tämä museo on saatava Suomeen ja että sen vastustaminen on suorastaan epäisänmaallista tai vähintäänkin epä-älyllistä.
Jussi Pajunen
Eihän tässä ole mitään uutta. Näin sitä on aina toimittu. Kabineteissa tehdään diilejä. Herroja totellaan. Onneksi suurin osa taiteesta ei ole tottunut kumartamaan herroja. Siksi Guggenheim-museolla olisikin toteutuessaan suuri vaikutus suomalaiseen taide-elämään. Taiteen tulisi nimittäin silloin näyttää, miten se on jo jossain ihan muualla.
PS. 10.9. Näkyi muuten Paula Holmilakin puuttuneen samaan asiaan hyvässä kolumnissaan torstaina. Lukekaa tästä linkistä.
jep jep
VastaaPoista