Julkaistua 191 & 192: Taiteilijan valinta & Kulttikuvaaja Koiviston pitkä ura lyhyesti

Eilisessä Kauppalehdessä ilmestyi perti kaksi juttuani. Isompi oli toissapäivänä kirjoittamani kritiikki Helsingin taidemuseon kokoelmanäyttelypaketista. Itse olin otsikonut sen "Kun ammattilaiset keräävät", mutta käyhän se näinkin:

Taiteilijan valinta  

Helsingin taidemuseossa on tilaisuus tarkastella taiteen ammattilaisten omaa taidemakua, kun esillä on kaksi merkittävää lahjoituskokoelmaa.

Useimpien taidemuseoiden kokoelmatoiminnan kulmakivenä on joku yksityinen kokoelma. Helsingissä avainhenkilö on ollut taidekauppias Leonard Bäcksbacka (1892–1963), jonka lahjoituskokoelmaa nimitetään ”Helsingin taidemuseon sydämeksi”.

Valitettavasti on myös todettava, että Bäcksbackan kokoelmasta on syntynyt riippakivi, koska sitä on sopimuksen mukaan esiteltävä jossain kokoonpanossa vuosittain. Pahimmillaan tämä on näkynyt katastrofaalisen pieninä kävijämäärinä.

Taiteilija katsoo kokoelmaa

Jotain täytyy siis aina keksiä. Nyt on keksitty hauska ajatus. Taidemaalari Viggo Wallensköldille on annettu täysin vapaat kädet koota kokoelmasta mieleisensä näyttely. Wallensköld on unohtanut taidehistorian, taiteilijoiden nimet sekä poliittiskorrektit näkökulmat ja katsonut pelkkiä teoksia. Hän on rakentanut saleja teemojen ja värimaailmojen pohjalle ja toteuttanut ennen kaikkea maalarin tapaa katsoa taidetta. Tunnelmat ovat vahvoja ja runollisia, osa hyvinkin tutuista töistä näyttäytyy ihan uudessa valossa.

Yrjö Saarinen (1899–1958), Tanssit Hyvinkäällä, 1938. Bäcksbackan kokoelma.

1980-luvun kerma

Bäcksbackan tuoreimmat työt sijoittuvat 1970-luvulle, ja niinpä legendaarisen ryöpeän renessanssihahmon, toimittajan ja sittemmin näyttelyjärjestäjä David Hasánin (1947–1997) ja hänen vaimonsa, Helsingin kaupungin taidemuseon intendentin Katriina Salmela-Hasánin (1944–1995) lahjoituskokoelma, joka keskittyy 1980-lukuun, muodostaa hyvän jatkumon Bäcksbackalle.

Hasánien kokoelma on kuin 1980-luvun suomalaisen taiteen Kuka kukin on, mutta samalla se on intiimi, ystävien teoksista koottu kotikokoelma, mitä näyttelyn runsas ja ahdas ripustuskin osuvasti myötäilee.

Juhani Harri (1939–2003), Lennossa, 1970-luku. Hasánien kokoelma.

Kiinnostavaa luettavaa

Mitään veret seisauttavaa elämystä ei näyttely tuota, ja sen kävijämääräkin on tuomittu jälleen kerran jäämään pieneksi, mutta onneksi molemmista kokoelmista on nyt julkaistu kunnon luettelot, joissa taustoitetaan ansiokkaasti – Hasánien osalta myös kulttuurihistoriallisesti kiinnostavasti kaskuillen, muun muassa Vexi Salmen toimesta – kokoelmien syntyä.

Tutkittujen teosluetteloiden julkaiseminen on sitä usein vähän näkymätöntä perustyötä, jota museoiden tulee suorittaa. Näin myös mahdollistetaan, että työt elävät varastoinnista huolimatta aitoa taideteoksen elämää: niihin voi maallikkolukija palata mielessään ja ne ovat helpommin ammattilaisten tavoitettavissa – esimerkiksi lainoina muihin museonäyttelyihin.

 

***

Toinen juttu oli ihan pikkupikkarainen teksti valokuvaaja Kullervo Koiviston (s. 1950) näyttelystä, jossa kävin maanantaina. Toimitus oli siistinyt sen oudosti, muun muassa muuttanut otsikon (heillä: "Kulttikuvaaja Koiviston pitkä ura lyhyesti" poistanut porno-sanan käytön ja pornolehtien nimet ja jopa lisännyt loppuun virkkeen "Koiviston maine on ristiriitainen, mikä sekin välittyy näyttelystä" (en minä ymmärrä, miten se sielllä olisi välittynyt). Tässä kuitenkin alkuperäinen:

Lyhyt, pitkä ura

Porno- ja lehtikuvaajana tunnettu Kullervo Koivisto (oik. Heikki Mattinen) päättää valonkuvaajanuransa pitämällä samaan aikaan elämänsä ensimmäisen ja viimeisen näyttelyn. Kestokin on aika hurja: vähän vajaa viikko. Näyttelyn loppua voi tosin juhlistaa Taiteiden yönä vähän myöhempäänkin, puolilleöin saakka.

Koivisto on tunnettu sekä tuotteliaana – muun muassa Jallu ja Kalle – pornokuvien tekijänä että myös lukemattomien pornofilmien ohjaajana. Onpa hänen kuviaan nähty Penthousessakin.

Näyttelyvieraan ei kuitenkaan kannata odottaa mitään hard corea seisovine kaluineen tai appoavoimine majavineen, sillä Koivisto on laittanut esille melko siistin otoksen tuotannostaan. On kuitenkin kiinnostava tarkastella sitä, minkälainen esteettinen ajattelu pornokuvien tekijällä taustanaan on. Tämä välittyy myös hyvin tavasta, jolla Koivisto on manipuloinut kuviaan joko pimiössä ja sittemmin tietokoneella.

Jamina

PS. 29.8. Koiviston näyttely muuten sai kiinnostavan lopun: vedokset huutokaupattin hyväntekeväisyyteen, Helsingin alueen päiväkotien taidekasvatukselle. Niin että nostakaamme hänelle yhdessä hattua!