Kriitikon – ja varsinkin ammattimaisena journalistina toimivan kriitikon – työn yksi inhottavimpia ulottuvuuksia on se, että joutuu usein näkemään puolivalmista ja sellaisesta myös kirjoittamaan. Kauppalehti halusi ennakkojutun huomenna uusissa komeissa tiloissaan Bulevardi 10:ssä avajaisiaan pitävästä Gallery Kalhama & Piippo Contempoarysta. Remontti oli vielä varsinaisessa paniikkivaiheessa, eivätkä esimerkiksi huonekalut olleet vielä tulleet paikalle, mutta haastattelin taiteellista johtajaa ja osakasta Pilvi Kalhamaa, jota Kauppalehden kuvaaja oli kuvaamassa juuri silloin, kun tulin galleriaan:
Juttu on huomisessa lehdessä, joten palaan asiaan.
Samaa puolivalmista oli tietenkin taiteenkin katsominen, kun Jukka Korkeilan (s. 1968) näyttelyn Minä en kuulu vain itselleni (2.9.–2.10.) töitä parhaillaan vasta ripustettiin:
Ja tästäkin siis pieni juttu huomisessa lehdessä, joten palaan siihenkin.
Tällaista kriitikon aika raadollinen arki usein on: 11.30 haastattelin Kalhamaa ja kuikuilin galleriassa sen minkä kykenin näkemään, sitten kotiin ja sovitusti 14.00 mennessä vajaan kahden liuskan pääjuttu uudesta galleriasta ja vajaan liuskan kainalojuttu Korkeilasta oli sähköpostissa. Ole siinä nyt sitten syvällinen.
Mutta lukijalle on syytä ehkä myös painottaa, että ennakkojutulla ja kritiikillä on vissi ero. Edellinen on nopeaa ja rutiininomaista tiedonvälitystä ja jälkimmäinen sitten jotain muuta, jonka olemusta täytyy kai opiskella ja kokeillakin koko elämänsä. Joten en kerro, mitä se on. En vielä osaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti