Toisinaan huonokin näyttely saa hyvälle tuulelle. Galleriet G 18 ei ole koskaan vakuuttanut taiteellisella linjallaan eivätkä sen tilatkaan ole kehuttavat, mutta siitä huolimatta tuohon suomenruotsalaisen kulttuurin linnakkeeseen – talon omistaa Svenska folkskolans vänner – tekee aina silloin tällöin mieli kiivetä.
Nytkin tajolla oli erikoinen ja hauska näyttely: vaasalaissyntyisen mutta nykyään Helsingissä vaikuttavan Eva S. Lassus-Paavolaisen kotikokoelma nimellä Konstsamlare på mitt sätt (8.–30.6., 1.–12.8.):
Kokoelma sisältää lähinnä pikkurahalla kirpputoreilta hankittua taidetta. Suurin osa teoksista on ns. matrikkelitaiteilijoiden tuotantoa, mitä Lassus vähän hassusti vielä korostaa. En minä siellä yhtäkään erikoisen hyvää taideteosta nähnyt – jokunen Carl Warghin (s. 1938) akvarelli oli toki kelpo. Oli kuitenkin kiinnostavaa nähdä tätä taiteemme aluskasvillisuutta – sitä ammattilaisten ja puoliammattilaisten tekemää vanhempaa höttöä, jota kodit ovat täynnään. Mukana oli monia taiteilijoita joista en joko ollut kuullut lainkaan tai joiden töitä en ollut koskaan nähnyt – kuten vaikkapa Lyyli Säilä (1905–1967):
Tämä hassuhko näyttely tarjosi ihan hauskan lepohetken kaikesta taiteen vakavuudesta. Mieleeni palasi myös vuosia sitten keksimäni näyttelyidea, jota ajattelin aikoinani ihan vakavissani tarjota Helsingin taidemuseolle: otetaan yksi satunnaisesti valittu kantakaupungin kivitalo ja esitellään sen kaikkien asuntojen kaikki taide isossa näyttelyssä – toki kunnon kontekstualisoinnilla varustettuna. En jaksanut ajatusta tuolloin lähteä viemään eteenpäin, ja nytkin töitä tuntuu piisaavan aivan tarpeeksi, joten idean saa ryöstää vapaasti.
***
Törmäsin alkukesästä Tommi Grönlundiin (s. 1967), joka vihjaisi innostuneena hienoimmasta Helsingissä pitkään aikaan näkemästään julkisesta taideteoksesta. Kyseessä oli minimalistinen sissiviljelmä keskellä katua ja raitiovaunukiskoja. Nyt kävin vihdoin katsastamassa sen:
Olen Grönlundin kanssa ihan samaa mieltä. Tiedänkin teoksesta jo jotain, mutta enpä kerro sen enempää ja tyhjennä pajatsoa – jos vaikka Taide huolisi minulta pikkujutun syksyn ensimmäiseen numeroonsa.
***
Tämän oudon taidepäivän päätteeksi törmäsin Bulevardilla vielä hauskaan katutaideteokseen:
Eiköhän kuvassa ole Päivi Räsänen? Jälleen tuli taiteen kontekstualisoinnin vaikeus mieleen. Olisiko tämä luokiteltavissa esimerkiksi osastoon huumori? Ja mistä se huumori tässä tapauksessa syntyy?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti