Näyttelykuvia 433 & 434 & Katutaidetta 44: Tiistain jämät

Palaan tiistaiseen näyttelykierrokseeni, johon mahtui vielä kaksi näyttelyä.

Korjaamo Galleriassa oli tarjolla kiinnostava yhteisviritelmä. Espanjassa asuva suomalainen Riiko Sakkinen (s. 1976) ja Kiinassa asuva espanjalainen Judas Arrieta (s. 1971) olivat yhyttäneet toisensa samanlaisen harrastuksen parista: heitä yhdistää mainosmaailman ja muun populaarikuvaston käyttö taiteessaan. Mukana oli vielä Arrietan kiinalainen appi Cao Huan Ji (s. ?) , eläkkeellä oleva kommunistisen puolueen propagandamaalari. Operation Golden Monkey (12.8.–4.9.) sisälsi porukan yhteismaalauksia, ja kuvakieli oli sitä, mitä Sakkiselta on totuttu näkemään:

Yhteistyö ja varsinkin ihan toisenlaisen kuvaperinteen mukaanotto oli kuitenkin tuottanut hedelmää ja ehkä uutta virtaa tällaiseen ilmaisuun, joka alkaa jo muistuttaa omanlaistaan formalismia ja siten vähän jo hyytynyttä kuvantekemisen perinnettä. Sen ikään kuin edistyksellinen ironia alkaa hiljalleen jähmettyä kliseiseksi ja muuttua vain eleenomaiseksi poliittisuudeksi. Oli kuitenkin kiinnostavaa nähdä miten vuodesta 2005 Kiinassa asunut espanjalaistaiteilija, hänen siellä koko ikänsä asunut appiukkonsa ja suomalaisespajalainen parin kuukauden Kiinan reissun tehnyt taiteilija löytävät yhteisen sävelen.  Vähän sellainen sympaatinen fiilis jäi, vaikka olenkin sitä mieltä, että Sakkinen lahjakkaana tekijänä voisi välillä kokeilla jotain aivan muutakin.

***

Tiistain viimeinen näyttely vei minut kantakaupungin uinuvalle sivukadulle (Raatimiehenkatu), jossa sijaitsevat Gallery Kadieffin uudet tilat. Siellä oli esillä varsinainen helmi: Artemi Troitski's Private Collection of Russian Contemporary Art (9.–22.8.). Artemi Troitskihan (s. 1955) on venäläinen journalisti ja kirjailija sekä tunnettu rockheebo. Odotusten mukaisesti kokoelmassa oli rosoa ja särmää, vähän puolipornografiaa, ripaus yhteiskuntakritiikkiä ja roppakaupalla venäläistä angstia. Myös useita venäläisen nykytaiteen kovia nimiä. Minä hiljennyin Timur Novikovin (1955–2002) pienen teoksen äärellä ja muistelin sitä, kuinka kymmenisen vuotta sitten istuin sokeutuneen Novikovin pienessä murjussa Pietarissa juomassa teetä:

Tuntuu vähän pahalta todeta rehellisesti ajatukseni: Olipa hyvä näyttely – tai pikemminkin hyvän näyttelyn ainekset – väärässä paikassa. Tätä kokoelmaa, josta esillä oli tietenkin vain jäävuoren huippu, olisi hauska tarkastella huolella laaditussa museonäyttelyssä ja kunnolla taustoitettuna. Nyt se taisi vain tulla ja mennä – ja aivan liian vähällä huomiolla.

Mutta vielä ehtii muutaman päivän. Hakeutukaa siis ihmeessä Raatimiehenkadulle, ja huomatkaa, että näyttely jatkuu viereisen oven varastotiloissa lukkojen takana, joten pyytäkää apua galleristilta. Onpa siellä jokunen Troitskille vähemmän henkilökohtaisesti merkittävä työ myynnissäkin.

***

Raatimiehenkadulla törmäsin vielä kiinnostavaan sapluunaduuniin:

Kuvassa poseeraavat Aleksei Gaskarov ja Maksim Solopov, kaksi kansalaisaktivistia, jotka ovat joutuneet poliisin kanssa vaikeuksiin puolustaessaan Moskovan esikaupunkialueen Himkin metsiä moottoritiehanketta vastaan.

Tässä ihan käytännön esimerkki kadulla tapahtuvan viestinnän tehokkuudesta. En minä esimerkiksi tiennyt moisesta tapahtumasta mitään, mutta nyt olen surffaillut ja lueskellut juttuja Voiman verkkolehdestä Fifistä. Ainakin tietoisuuteni maailmanmenosta on lisääntynyt. Ja täältä lisää: Khimki Battle.