maanantai 15. elokuuta 2011

Julkista taidetta 47: Hei, hei, Mänttä

Eilen kävin Mäntässä päiväseltään hoitamassa viimeisen velvollisuuteni Mäntän kuvataideviikoille (12.6.–31.8.) eli pitämässä viimeisen neljästä kuraattorikierroksesta. Isossa tehdasrakennuksessa oli vieläkin kunnioitettava määrä kävijöitä – kesän mittaan heitä on toistaiseksi riittänyt jo yli 8.000:


Yleisö tuntui varsin tyytyväiseltä, mutta itse en osannut vieläkään katsoa näyttelyä siten, että olisin osannut arvioida sitä, miten se teeman kanssa ihan oikeasti toimii. Näen edelleenkin vain ripustuksen virheet ja ne muutamat liian löysät työt, joiden näytteillepanoa en osannut estää. Mutta tämä lienee kuraattorin kohtalo, johon on vain mukauduttava. 
Niinpä hyppäsin autoon ja lähdin ajamaan kohti Helsinkiä kirjoitushommiin. Kylän reunalla katsoin vielä ohimennen Antero Toikan (s. 1954) veistosta, joka sekin kirvoitti vähän surumieleisen tunnelman. Julkisia veistoksia riivaa usein tietty silleenjättämisen tunnelma. Punainen väri on haalistunut ja kaipaa selvästikin uuttaa kirkasta pintaa. Lisäksi muistin vielä keväältä sen, miten veistoksessa oli narulla kiinni iso kyltti: "Romumarkkinat raviradalla". Ei kai veistoksiin sellaisia saisi kiinnittää:


Koko automatkan kuuntelin biisintekijän ja tuottajan Jerry Ragovoyn tuotannosta koottua hienoa kokoelmaa Time Is On My Side – The Jerry Ragovoy Story 1953–2003 (Ace 2008). Löytyi taas ihan uusi tuttavuus: mahtavaääninen gospeltaustainen Lorraine Ellison, joka teki ensiversion Stay With Me -biisistä (1966). Kuunnelkaa tuo pikahälytyksellä alunperin Frank Sinatralle tarkoitetun 46-henkisen bändin kanssa tehty levytys tästä linkistä.
Yhtäaikaisesti surumielinen ja huojentuneen onnellinen olo on kuitenkin aika hauska. Sitä jotenkin herkistyy maailmalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti