torstai 1. syyskuuta 2011

Näyttelykuvia 449: Ostakaa taidetta!

Piipahdin tänään Vapaan Taidekoulun toiminnan tueksi järjestetyssä myyntinäyttelyssä Viljelkäämme puutarhaamme! (26.8.–3.9.). Mukana on peräti 51 taiteilijaa, joiden joukossa on myös monta ns. erittäin kovaa nimeä. Koulun tilat on riisuttu vallan mainioksi näyttelytilaksi:



Tarjolla on oikein paljon hyvää taidetta ja suurimmalta osin vieläpä edulliseen hintaan. Ainoa puuttuva ulottuvuus ainakin minun siellä käydessäni oli yleisö. Menkää siis ihmessä tutkailemaan hyvää taidetta, jota yhdistää tyylillisten seikkojen sijaan koulun toimintaan suuntautuva suopea henki. Aikaa on vielä huominen (11–17) ja lauantai (12–16).
Yksi hauska ulottuvuus on se, että osa taiteilijoista on pannut myyntiin myös vanhempia töitään – eikä mitään pelkkiä jämiä työhuoneen nurkista. Esimerkiksi Carolus Enckelliltä (s. 1945) on tarjolla kaksi hienoa akvarellia vuodelta 1981 ja sekä Silja Rantaselta (s. 1955) että Jorma Hautalalta komeita maalauksia vuosituhannen alusta.
Yhden vähän vanhemman teosparin kohdalla tuli vielä oikein nostalginen olo. Kauko Hämäläiseltä (1928–1986) oli esillä kaksi hiilipiirustusta vuosilta 1985–86:


Nostalgia johtuu siitä, että nämä teokset toivat mieleeni sen, kun kirjoitin elämäni ensimmäisen "oikean taidekritiikin". Kyseessä oli Hämäläisen muistonäyttely Helsingin Taidehallissa keväällä 1994, ja lehti oli jo kauan aikaa sitten kuollut ja kuopattu Siksi – Pohjoismaisen taidekeskuksen julkaisema lehti, joka ilmestyi vuosina 1986–98. Kuka antaisi minulle 2.500 euroa, jotta voisin ostaa toisen ylläolevista teoksista? Tai mistä löytäisin edes tuon lehden numeron, jonka olen hukannut jo vuosia sitten?

1 kommentti:

  1. Ajattelinpa mennä innostamanasi. Siirryin vapaan taidekoulunn sivuille aukioloaikoja katsomaan. Vaan enpä löytynyt Vapaan taidekoulun sivuilta mainintaa näyttelystä. Lähden silti Kaapeliin.

    VastaaPoista