sunnuntai 8. syyskuuta 2013

500 000!

Viime yönä blogilaskurissani täyttyi 500 000! Siis puoli miljoonaa käyntiä!


Enpä olisi kolme ja puoli vuotta sitten aloittaessani uskonut moiseen. Kiitän kaikkia lukijoitani kiinnostuksesta ja palkitsen itseäni lähtemällä huomenna viikoksi Berliiniin tekemään ei-mitään. Käyn minä – itseni tuntien – kuitenkin sielläkin jossain ja mahdollisesti raportoin siitäkin.
Vielä kerran kiitos!

PS. Tässä lisää lukuja: olen kolmessa ja puolessa vuodessa kirjoittanut 1110 postausta, käynyt 840 taidenäyttelyssä (on niitä varmaan parikymmentä päälle, joita en ole raportoinut kohteliaisuuden [se rehellisyydestä], väsymyksen tai laiskuuden takia), julkaissut 447 juttua eri medioissa ja hillonnut ne kaikki tähän blogiin, laiminlyönyt lukupäiväkirjan pitämisen (vain 121 kirjaa raportoitu) ja pohtinut hakemiston mukaan tavalla tai toisella 1643 taiteilijaa, käynyt henkisesti tai fyysisesti Virossa 99 kertaa ja pysähtynyt katutaiteen äärelle 105 kertaa. Tästä kaikesta syntyy se, miten taiteesta ajattelen. Kokonaishahmoa en osaa kuitenkaan itse muodostaa.

2 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon Otso ! Kyllä me jaksamme lukea millin täyteen kunhan sinä juttuja pukkaat.
    Esko Vesikansa

    VastaaPoista
  2. Otso! Olen itse B:n kaupungissa ja osin lomalla tai en ainakaan tappavalla minuuttiaikataululla, olisi kiva jopa nähdä näillä nurkilla. +358456765636. Sijainti Fiedrichshein. Hilmat katson kun sataa

    VastaaPoista