Onpa vanhan umpiateistin elämä nyt teologista. Olen edelleen Kerimäen kirkossa purkamassa Vaivaisukot Kerimäellä -näyttelyä. Tänään laitoimme suurimman osan ukoista alttarille luokkakuvaan:
Ja eilen ilmestyi Kirkko ja kaupunki -lehdessä (33/2013) Kari Peitsamosta tekemäni haastattelu. En ole tainnut urani aikana montaa kansikuvajuttua tehdäkään:
Olemme molemmat vuonna 1957 syntyneitä nykyisiä Rööperin kundeja, jotka törmäävät toisiinsa kadulla tuon tuosta, joten luonteva hänen kanssaan oli keskustella elämän muutoksista:
Valtakunnan asialla
Kommunistina 2000-luvun ajan tunnettu rocktähti Kari Peitsamo yllätti tänä syksynä yleisönsä aloittamalla opinnot Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Oliko kyseessä vain oikukas päähänpisto?
Laulaja-lauluntekijä Kari Peitsamo (56) nousi jo 1970-luvulla suureksi kansansuosikiksi kappaleellaan Kauppaopiston naiset (1977). Nousut ja laskut suosiossa eivät ole hänen uraansa heilauttaneet: pitkän uran aikana on syntynyt ennätykselliset 53 studioalbumia, ja Peitsamo jatkaa edelleen nuoruuden innolla: ”Rakastan rokkihuttua, enkä aio lopettaa keikkailua – sitä paitsi tarvitsen opiskelurahoja.”
Opiskelurahoja Peitsamo tarvitsee yllättävän käänteen vuoksi. Hän nimittäin pääsi kesällä Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan, ja tavoitteena on pappeus.
Kyseessä ei ole päähänpisto, sillä Peitsamo on suorittanut kursseja jo vuoden ajan Avoimessa yliopistossa, ja puolison kehotuksesta hän muutti öiset lukuharrastuksensa päivittäiseksi opiskeluksi.
Peitsamo on mennyt 2000-luvulla myös mukaan politiikkaan: hän on ollut Suomen Kommunistisen Puolueen ehdokkaana niin kunnallis-, eduskunta- kuin eurovaaleissakin. Päivänpolitiikkaa saa nyt kuitenkin tehdä tilaa teologialle, eikä Peitsamo aio asettua ehdolle lähitulevaisuudessa.
Kun halusin tietää, onko kommunismissa ja pappeudessa ristiriitaa, Peitsamo lupasi tarjota minulle kiertomatkan taivasten valtakuntaan. Tapasimme baaripöydässä, mistä ei tarvinnut lähteä mihinkään. Matka oli viisijakoinen: edellytykset, reittiohjeet, kuvailu näkymistä, kuninkaan tapaaminen ja jälkiajatukset: tekisikö jopa mieli muuttaa sinne?
Edellytykset olivat selkeät.
Peitsamo viittasi Jeesukseen siunaamassa lapsia (Mark. 10:13) – ”Heidän kaltaistensa
on Jumalan valtakunta” – ja jatkoi: ”Taiteilijat ja luovat ihmisethän ovat
tunnetusti sellaisia, joilla on kyky katsoa maailmaa lasten silmin.”
Sitten matkalle. Peitsamo käski osoittaa sormella ensin Ruotsiin, sitten Viroon. Sitten käänsimme sormemme 180 astetta itseemme päin – ei ylös – ja kuljetimme sormemme silmien väliin. Matka oli lyhyt, ja sormi hävisi nopeasti näkyvistä. Peitsamo viittasi Luukkaan evankeliumiin (Luuk. 17:20) – nimenomaan vuoden 1938 suomennoksesta: ”Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä.” ”Näin emme katso enää pelkästään kahdesta reiästä, vaan edessämme on valaistu iso aukko”, totesi Peitsamo ja viittasi vielä Matteukseen (Matt. 6:22): ”Silmä on ruumiin lamppu.”
”Olen vähän huonompi piirtäjä kuin se Andy Warholin kaveri… Basquiat”, vitsaili Peitsamo ja piirsi puhuessaan A4:lle mallin teologisesta näkemyksestään. ”Tossa on mun jalat, rotsi ja kädet… ja näkymä loppuu tässä”, hän toteaa ja näyttää kaulaansa.
”Sitten voidaan moikata kuningasta. Ja sehän ei ole ihmisten välinen asia… valtakunnan kuninkaan tapaamista ei kukaan voi tehdä puolestani.”
Mutta mihin sitten tarvitaan välittäjähenkilöä kuten pappia? Juuri tämän kuvion selittämiseen: ”Papin tehtävä on julistaa kristillistä uskoa ja ylösnoussutta Kristusta, ei oikeastaan mitään muuta.” Kyse on Peitsamon mukaan näkemisestä, ei tietämisestä – ja vahvistukseksi hän siteeraa Heprealaiskirjeitä (Hepr. 11:1): ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.”
”Tämä asia voisi puhutella aikamme postmodernia ihmistä, joka ei usko mihinkään ja luota mihinkään. Siinähän yhdistyy tavallaan vanha juutalainen messiaaninen perinne ja zen, mutta ei siinä ole mitään ristiriitaa.”
Mutta miksi Peitsamo pyrkii pappeuteen? Haluaako kommunisti olla mukana luomassa suomalaista versiota vapautuksen teologiasta?
”Jos minä alkaisin puhua sukupuolineutraalista avioliitosta tai naispappeudesta, pilaisin koko jutun”, toteaa Peitsamo. ”Ja vierastan myös rakkaudesta huutelua… se on niin helppoa. Silloin alkaisimme myös luisua teologiasta humanismiin, eikä humanismi ole minun juttuni.”
”Mutta ei Jeesuksessa ja Marxissa ole mitään ristiriitaa. Ne vain liittyvät eri todellisuuteen eivätkä varsinaisesti kohtaa. Marx puhuu tästä maailmasta, ja Jeesus liittyy transsendenssiin.”
”Pappina minun tehtäväni on käännyttää ihmisiä, mutta tietenkin on turha saarnata mitään, jo ei tunne kapitalistisen sorron rakenteita. Myös kommunismi on edelleen minun juttuni. En voisi koskaan äänestää Kristillisdemokraatteja, koska he siunaavat kapitalismin.”
”Mutta minun tehtäväni olisi käännyttää, vaikka menisin kommunistiseen Pohjois-Koreaan. Minun olisi muistutettava Kim Jong-unia siitä, että hänen isoisänsä Kim Il-sung tuli alun perin kristillisestä perheestä”, naurahtaa Peitsamo.
Peitsamon yöpöydältä
Kun kysyin viittä kirjaa, jotka ohjanneet Peitsamoa ajatuksia, ei valinta kuitenkaan osunut varsinaiseen teologiaan:
– Samuel Beckett: Molloy (1951, suom. 1968) ”Tarkastelee modernin ihmisen tilaa… suorastaan teologiselta kannalta.”
– Amos Tutuola: Palmuviinijuoppo (1952, suom. 1963) ”Häkellyttävä länsimaisen kulttuurin ja afrikkalaisuuden risteytys.”
– Franz Kafka: Linna (1926, suom. 1964) ”Yksi juutalainen neropatti lisää.”
– Pentti Saarikoski: Onnen aika (1971). ”Ylistys Helsingille… sen puistoille ja raitiovaunuille.”
– Raamattu. ”Jumalallisen ilmoituksen inspiroima ihmiskunnan tärkein kirja.”
Ja voihan se Jeesus antaa kultalevyn pelkästä yrittämisestäkin, kuten Kari on todennut.
Sitten matkalle. Peitsamo käski osoittaa sormella ensin Ruotsiin, sitten Viroon. Sitten käänsimme sormemme 180 astetta itseemme päin – ei ylös – ja kuljetimme sormemme silmien väliin. Matka oli lyhyt, ja sormi hävisi nopeasti näkyvistä. Peitsamo viittasi Luukkaan evankeliumiin (Luuk. 17:20) – nimenomaan vuoden 1938 suomennoksesta: ”Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä.” ”Näin emme katso enää pelkästään kahdesta reiästä, vaan edessämme on valaistu iso aukko”, totesi Peitsamo ja viittasi vielä Matteukseen (Matt. 6:22): ”Silmä on ruumiin lamppu.”
”Olen vähän huonompi piirtäjä kuin se Andy Warholin kaveri… Basquiat”, vitsaili Peitsamo ja piirsi puhuessaan A4:lle mallin teologisesta näkemyksestään. ”Tossa on mun jalat, rotsi ja kädet… ja näkymä loppuu tässä”, hän toteaa ja näyttää kaulaansa.
”Sitten voidaan moikata kuningasta. Ja sehän ei ole ihmisten välinen asia… valtakunnan kuninkaan tapaamista ei kukaan voi tehdä puolestani.”
Peitsamon piirtämä teologinen malli ei valitettavasti mahtunut lehteen, mutta tässäpä se.
Mutta mihin sitten tarvitaan välittäjähenkilöä kuten pappia? Juuri tämän kuvion selittämiseen: ”Papin tehtävä on julistaa kristillistä uskoa ja ylösnoussutta Kristusta, ei oikeastaan mitään muuta.” Kyse on Peitsamon mukaan näkemisestä, ei tietämisestä – ja vahvistukseksi hän siteeraa Heprealaiskirjeitä (Hepr. 11:1): ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.”
”Tämä asia voisi puhutella aikamme postmodernia ihmistä, joka ei usko mihinkään ja luota mihinkään. Siinähän yhdistyy tavallaan vanha juutalainen messiaaninen perinne ja zen, mutta ei siinä ole mitään ristiriitaa.”
Mutta miksi Peitsamo pyrkii pappeuteen? Haluaako kommunisti olla mukana luomassa suomalaista versiota vapautuksen teologiasta?
”Jos minä alkaisin puhua sukupuolineutraalista avioliitosta tai naispappeudesta, pilaisin koko jutun”, toteaa Peitsamo. ”Ja vierastan myös rakkaudesta huutelua… se on niin helppoa. Silloin alkaisimme myös luisua teologiasta humanismiin, eikä humanismi ole minun juttuni.”
”Mutta ei Jeesuksessa ja Marxissa ole mitään ristiriitaa. Ne vain liittyvät eri todellisuuteen eivätkä varsinaisesti kohtaa. Marx puhuu tästä maailmasta, ja Jeesus liittyy transsendenssiin.”
”Pappina minun tehtäväni on käännyttää ihmisiä, mutta tietenkin on turha saarnata mitään, jo ei tunne kapitalistisen sorron rakenteita. Myös kommunismi on edelleen minun juttuni. En voisi koskaan äänestää Kristillisdemokraatteja, koska he siunaavat kapitalismin.”
”Mutta minun tehtäväni olisi käännyttää, vaikka menisin kommunistiseen Pohjois-Koreaan. Minun olisi muistutettava Kim Jong-unia siitä, että hänen isoisänsä Kim Il-sung tuli alun perin kristillisestä perheestä”, naurahtaa Peitsamo.
Peitsamon yöpöydältä
Kun kysyin viittä kirjaa, jotka ohjanneet Peitsamoa ajatuksia, ei valinta kuitenkaan osunut varsinaiseen teologiaan:
– Samuel Beckett: Molloy (1951, suom. 1968) ”Tarkastelee modernin ihmisen tilaa… suorastaan teologiselta kannalta.”
– Amos Tutuola: Palmuviinijuoppo (1952, suom. 1963) ”Häkellyttävä länsimaisen kulttuurin ja afrikkalaisuuden risteytys.”
– Franz Kafka: Linna (1926, suom. 1964) ”Yksi juutalainen neropatti lisää.”
– Pentti Saarikoski: Onnen aika (1971). ”Ylistys Helsingille… sen puistoille ja raitiovaunuille.”
– Raamattu. ”Jumalallisen ilmoituksen inspiroima ihmiskunnan tärkein kirja.”
***
Ja voihan se Jeesus antaa kultalevyn pelkästä yrittämisestäkin, kuten Kari on todennut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti