Julkaistua 448: Zhaon tuhannet kasvot

Pari viikkoa sain lahjan, joka aiheutti jonkinmoisen riemunpurkauksen. Jos en nimittäin väärin muista, tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin oman tekstini kiinaksi – tältä minä titteleineni näytän:

Lahjan antaja oli Espoossa vaikuttava kiinalaislähtöinen taiteilija Zhao Shaoruo (s. 1962). Hän oli koonnut tuotannostaan ja siihen liittyvistä vanhoista teksteistä mittavan kirjan. Kun on tässä tullut kirjoittaneeksi aika paljon, olin itse jo unohtanut koko jutun. En edes muistanut sen alkuperäistä käyttötarkoitusta, mutta jutun englannintaja – kirja on siis kiinaksi ja englanniksi – Susan Heiskanen muisti, että se ilmestyi alun perin EU-MANin Kolmas kulttuuri -näyttelyn luettelossa vuonna 2007. Ja sen perhanan luettelonkin olen muistini lisäksi jo hukannut.

Ja enköhän vielä tänään palaverista tullessani vielä törmännyt kadulla EU-MAN-puuhamies Amir Khatibiin (s. ?), josta hänestäkin kirjoitin lyhyen jutun samaan julkaisuun. Vaihdoimme pikaisia kuulumisia.

Mutta tässä tämä vanha – ja aika lyhyt; tilaa oli tasan näin paljon – Zhao-juttu:
  

Zhaon tuhannet kasvot

Kiinalaissyntyiselle Zhao Shaoruolle kysymys olemassaolosta on sekä oman henkilöhistorian kautta äärimmäisen konkreettinen että myös taiteen kautta jatkuvasti varioitavissa oleva abstrakti teema. Hänen taiteellaan onkin pohjimmiltaan vain yksi aihe: Zhao.

Zhao opiskeli Kiinassa fresko- ja öljymaalausta. Perinteinen maalaaminen ei kuitenkaan riittänyt Zhaolle, vaan hän hakeutui uudempien ilmaisumuotojen pariin tehden muun muassa performansseja. Kiinan vuoden 1989 otettaan tiukentanut johto ei uudempia muotoja ymmärtänyt, ja tilanne johtikin pian vaikeuksiin: Zhao joutui ensimmäistä kertaa vankilaan 11 kuukaudeksi.

Toisen vankilamatkan jälkeen Zhao pakeni Hong Kongiin ja sieltä sittemmin Suomeen, missä hän asuu nykyään pysyvästi. Toinen vangitseminen johtui teoksista, joissa Zhao oli korvannut Mao Zedongin kasvot omilla kasvoillaan. Zhao itse muistelee ilkikurisesti, että hän oli mustasukkainen ja halusi lainata Maon suurta imagoa eikä varsinaisesti esittää poliittista kommenttia.

Zhaon Suomeen saapuminen oli lähinnä sattuma – yhtä hyvin hän olisi voinut päätyä USA:han. Jälkikäteen asiaa miettiessään Zhao on tyytyväinen. Kiinassa hän totesi ”vainottunakin olleensa edes joku”, USA:ssa hän olisi ollut todennäköisesti ”ei-kukaan, roskaa ja jätettä”. Tämän hän toteuttikin myöhemmän New Yorkin vierailunsa aikana sekä performanssina että valokuvasarjana In the Name of New York. 

Suomen kokoisessa maassa ja sen suhteellisen pienellä taidekentällä Zhao saattoi alkaa rakentaa taiteilijaidentiteettiään uudestaan ja koota itseään – täytyy esimerkiksi muistuttaa siitä, että koko hänen varhaisempi tuotantonsa jäi Kiinaan. Tällainen tilanne ei voi olematta taiteilijalle varsin traumaattinen. Hänen vaimonsa Wei huomauttikin minulle Zhaon kuullen: ”vankilassa Zhaosta tuli omituinen, sensitiivinen.” 

Taiteen kautta vaikeatkin asiat saattavat transformoitua myönteisiksi. Zhaon sensitiivisyys onkin katsojalle lahja. Vaikka hän tutkiikin itseään ja paikkaansa väkijoukossa, on hänen taiteeseensa helppo samastua. Kun Zhao voi olla Mao tai Mannerheim, kuka tahansa voi olla Zhao – kuka tahansa voi lainata hänen imagoaan. Tuoreimmissa teoksissaan Zhao onkin viitoittamassa tietä tähän: manipuloiduissa valokuvissa suomalaisen ystävän ja Zhaon kasvonpiirteet sekoittuvat keskenään. Mieleni tekikin melkein pyytää päästä mukaan johonkin tulevaan projektiin.

 Zhao taitaa olla löytänyt paikkansa. Taistelu muuttuu vuorovaikutukseksi. Alkaa olla myös huumorin aika. Zhao aikoo laajentaa ilmaisunsa myös videoon ja musiikkiin. Kun kysyin musiikin tyylilajia, hän vastasi nauraen: ”In the Name of Zhao -tyyliä tietenkin.” 

 Zhao Shaoruo yhdessä lasten kanssa 1965 (Maon nimeen 1993).