lauantai 28. syyskuuta 2013

Guggenheim Helsinki 37 & Helsingin taidemuseon johtokunta 5: Thomas Wallgren vieraskynänä

Nyt jotain poikkeuksellista! Vietin kaksi päivää Tallinnassa Helsingin taidemuseon johtokunnan ja museon johdon kanssa syyssemimaarissa, jossa sekä keskustelimme museon merkittävistä tulevaisuudennäkymistä että myös tutustuimme tallinnalaisiin taideinstituutioihin muutaman avainhenkilön kanssa. Palaa tämän asian raportoiniin varmaankin huomenna. Matkaamme leimasi myös pieni kohu, jonka puheenjohtajamme Thomas Wallgrenin keskiviikkoinen lausunto Ylen aamu-tv:ssä aiheutti (lukekaa myös jutun herättämät 338 kommenttia, jos jaksatte). Thomas esitti sitten myös eilisessä Ylen kommentissaan anteeksipyyntönsä kiivaista sanoistaan. Tällaisissa lyhyissä haastattelukommenteissahan ei asioita aina pysty kunnolla artikuloimaan ja argumentoimaan jo pelkästään ajanpuutteen takia, joten asia on ilmeisesti muhinut sen jälkeen Thomaksen päässä aika paljon. Niinpä hyvässä yhteistyöhengessä päätimmekin, että annan blogissani hänelle tilaa esitellä asiaa vielä kerran vähän tarkemmin reflektoidusti. Sitä paitsi tuntui aika raikkaalta uutuudelta esitellä blogissaan ns. vieraskynä. En myöskään ole olematta Thomaksen kanssa varsin voimakkaasti samaa mieltä, joten yhteistyö tuntuu luonnolliselta. Tässä Thomaksen teksti:

Yksi virolaisen taiteen legendoista, Raul Meel (s. 1941), kertoi Thomas Wallgrenille urastaan toissailtana Kumun avajaisissa.

Korruptio, anteeksipyyntö, sekoilu: Guggenheim ja mitä sitten?

Syytin viime keskiviikkona Ylen aamu-tv:n suorassa lähetyksessä Helsingin kaupunginjohtajistoa ja kaupunginhallitusta moraalisesti korruptoituneeksi. Kadun sanomisiani, sillä henkilöt, joihin kollektiivisesti esittämäni syytös kohdistui, ovat tehneet enemmän hyvää kuin useimmat muut suomalaiset hyvän hallinnon ja demokratian puolesta. Olin epäreilu heitä kohtaan henkilöinä ja olen saattanut loukata heitä. Olen tästä pahoillani. 
Syytökseni voi myös viedä keskustelua Guggenheimista harhapoluille ja antaa lisää pontta yleiselle politiikan vastaisuudella. Sekin harmittaa. Yritänhän itsekin amatöörinä osallistua politiikkaan. Ei se aina ole kivaa ja helppoa. Toivon usein, että kun minä ja muut epäonnistumme tai teemme väärin, meidän yrittämisiämme arvioitaisiin ankaran kriittisesti mutta samalla myös myötätunnon ja säälin näkökulmasta. Juuri tässä suhteessa minä epäonnistuin tuossa aamu-tv:n lähetyksessä. Annoin turhautumiseni ja suuttumukseni ohjata sanavalintojani, ja myötätunto sekä perustava solidaarisuus unohtuivat.
Radikaalisti huonossa tilanteessa politiikka on täynnä itsekkyyttä, röyhkeyttä, korruptiota ja valheita ja se voi johtaa äärimmäiseen väkivaltaan. Silloin myötätuntoa ei tarvita. (Ainakin myötätunnon merkitys on silloin aivan toinen kuin terveissä oloissa.) Mutta tilanteemme Suomessa ei ole radikaalisti huono. Meillä on politiikan perinteessä ja tavoissa paljon parannettavaa, mutta myös paljon puolustettavaa. 
Intialaisilta ystäviltäni olen oppinut, että jos me pohjoismaalaiset nyt unohdamme tarpeen esittää ankaraakin kritiikkiä solidaarisuuden hengessä, meille voi kohta tulla ikävä niitä johtajia ja käytäntöjä kohtaan, jotka meillä nyt on. Politiikkaa ei saisi jättää vain sellaisten todella kovanahkaisten ihmisten harteille, joita mikään kritiikki ei loukkaa eikä lannista.


***


Kriittisyydestä meidän ei silti tarvitse luopua, edes kuvataidepolitiikassa. Minusta Guggenheim on saanut koko taidepolitiikan kentän meillä melko lailla sekaisin. Tunne edellä mennään, prosessissa on omalaatuisia piirteitä ja rauhallinen kokonaishallinta on muuttunut vaikeaksi.


***


Yritin viime keskiviikkona esittää Ylen aamu-tv:n suorassa lähetyksessä seuraavia ajatuksia.
1. Jos hankkeita, joissa liikkuu tai saattaa jatkossa liikkua paljon veronmaksajien rahaa, valmistellaan kabineteissa ja käytävillä julkisuudelta salaa, korruptio on paljon helpommin mahdollista kuin jos samoja hankkeita valmistellaan avoimesti.
2. Jos hanke on hyvä, ei ole mitään syytä miksi sen valmistelu ei olisi avointa.
3. Mielestäni sekä Guggenheimin Helsingin projektia että Amos Andersonin taidemuseon ja sen omistajan Konstsamfundetin Lasipalatsi-hanketta on valmisteltu kabineteissa läpinäkymättömästi.
4. Valmistelun salamyhkäisyys herättää minussa monia epäilyksiä. Pitävätkö hankkeiden ajajat itse projektejaan niin huonoina, etteivät usko niiden mahdollisuuksiin menestyä, jos valmistelu on avointa? Avoimuuden puute on siis saanut minua epäilemään itse hankkeita jo ennen kuin olen saanut kunnon mahdollisuuden tutustua niihin. Toisaalta, voisi käydä niinkin, että minä tai muut päättäjät alamme muodostaa myönteisen kannan Guggenhemin ja Konstsamfundetin hankkeisiin ennen aikojamme julkisen keskustelun herättämien mielikuvien valossa. Jos hankkeet saadaan julkisuudessa näyttämään hienoilta ennen kuin tiedetään, mitä paketit oikein pitävät sisällään päättäjälle, voi syntyä houkutus ilmoittaa kannatuksensa niille, jotta välttäisi leimautumisen ihmiseksi joka ”vastustaa” panostamista taiteeseen. 
5. Avoimuuden puute saattaa myös herättää epäilyn, että hankkeisiin liittyy ”kovaa” korruptiota eli lahjontaa. Minulla ei ole lahjonnasta mitään tietoa enkä epäile, että sitä on tapahtunut. Mutta tapahtumien kulku on laadultaan mielestäni sellainen, joka melkein väistämättä ruokkii epäilyjä korruptiosta.
6. Sosiaaliselle yhteenkuuluvuudelle ja politiikan maineelle on haitallista jos julkista päätöksentekoa epäillään korruptoituneeksi.
7. Helsingin virkamiesjohto ja ylimmät luottamushenkilöt eivät ole onnistuneet toimimaan siten, että voisimme pitää Guggenheimin ja Konstsamfundetin hankkeiden valmistelua ja kaupungin osuutta niissä kovin avoimena. (Ylen aamu-tv:n lähetyksessä, jossa olin mukana mainitsin vastuullisina tästä vain kaupunginjohtajiston ja kaupunginhallituksen. Myös valtuustoryhmät, tai ainakin niiden puheenjohtajat, olisi pitänyt mainita tässä yhteydessä.)
8. Koska kuitenkin pidän, mainituista syistä, valmistelun avoimuutta tärkeänä katson, että kaupungin johto on toiminut huonosti, tai ainakin taitamattomasti, Guggenhemim ja Konstsamfundetin hankkeiden kohdalla.
9. Huono toiminta ei synny tyhjästä. Guggenheim-sekoilu on mahdollista vain kahden edellytyksen vallitessa. Poliittinen kulttuurimme, ”maan tapa”, ei arvosta avoimuutta riittävästi vaan jättää paljon turhaa tilaa salailulle. Toiseksi: huono poliittinen kulttuuri jatkuu niin kauan kuin me, jotka olemme mukana, viihdymme ”kabineteissa” liian hyvin. Toisin sanoen, se jatkuu niin kauan kuin pidämme siitä, että saamme kuulua niiden valittujen joukkoon, jotka tietävät enemmän kuin muut ja ovat mukana niiden pöytien ääressä, joissa päätökset ”oikeasti” syntyvät, julkisen arvostelun ja läpivalaisun ulottumattomissa.
10. Kuvaamaani ”viihtymistä kabineteissa” voisi kenties sanoa moraalisen korruption lajiksi. Mutta sillä onko oikea sana kyseiselle ilmiölle moraalinen korruptio vai onko eksaktimpi ilmaisu esimerkiksi henkinen laiskuus tai velttous ei ole niinkään väliä. Tärkeää on vain tiedostaa ilmiö ja sen haitat ja se, että yritämme taistella sitä vastaan – itsessämme ja muissa.


***


Taidepoliittista keskustelua Helsingissä voisi nyt auttaa panostaminen avoimuuteen. Checkpoint Helsinki, Museokeskus, Guggenheim, Tennispalatsin laajennus, Amos Andersonin taidemuseon Lasipalatsi- suunnitelmat… harvoin Helsingissä on yhtä aikaa ollut esillä näin paljon mielenkiintoisia ideoita taidepolitiikan kentällä.
Tarvitsemme kokonaisvaltaisen haltuunoton, mutta juuri se meiltä nyt puuttuu. On esimerkiksi kuvaavaa, että monet tutkijakollegani ottavat tänään Helsingin Sanomien ns. raadissa aika reippaasti kantaa Guggenheimiin ja että HS ei tuo esille minkälaiseen laajempaan arvioon heidän kantansa perustuu. Näin HS-raatikin on vedetty mukaan puhetapaan, jossa yhteiskuntapolitiikka uhkaa redusoitua huutoäänestykseksi yksittäisistä hankkeista. Guggenheim pistää meidät sekaisin. Siitä ei sovi moittia Guggenheimia, vaan kyllä ongelmien juuret ovat lähempänä.
Parempia lähestymistapoja on ehdotettu. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mari Puoskarin ja apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljasen elokuussa järjestämässä keskustelussa joku ehdotti, että kaupungille asetetaan työryhmä laatimaan yleiskatsaus Helsingin mahdollisuuksista kuvataidekaupunkina. (On oireellista että en voi varmistaa kuka idean esitti ja mikä se tarkkaan ottaen oli, sillä ko. keskustelusta ei ole pöytäkirjaa.)
Idea työryhmästä voi kuulostaa vanhanaikaiselta. Se on vanhanaikainen. Minusta se on myös loistava ja se esitetään kreivin aikaan. Ellei parempia ideoita ole, tähän pitäisi nopeasti tarttua. On minusta selvää, ettei esimerkiksi Guggenheimin ehdottamaan arkkitehtuurikilpailuun voi ottaa kovin järkevästi kantaa, ellei meillä ole ensin julkisesti ja asiallisesti arvioitu Guggenheimin ehdotusten suhdetta muihin vaihtoehtoihin tai niiden merkitystä laajemmassa kontekstissa.


***

Ylin valta ja vastuu Helsingissä kuuluu valtuustolle. Valtuuston kannalta Guggenheim ja taidepolitiikka saattavat edelleen näyttää pikkuasioilta, joiden käsittely kannattaa jättää ”operatiiviselle” johdolle. Minusta valtuusto voisi kuitenkin aktivoitua. Annan kaksi esimerkkiä siitä mitä valtuusto voisi tehdä.
Valtuusto voisi edellyttää, ettei taidepolitiikan yksittäisiin hankkeisiin oteta lähiaikoina kantaa operatiivisella tasolla tapauskohtaisesti ennen kuin jonkinlainen kokonaiskuva on saanut valtuuston hyväksynnän.
Valtuusto voisi myös selvittää miten kuvataidepolitiikan ajankohtaiset hankkeet ovat Helsingissä viime vuosina edenneet ja arvioida antaako tapahtumien kulku meille syyn korjata Helsingin päätöksenteon valmistelua ohjaavia sääntöjä ja tapoja entistä avoimemmiksi.

Helsingissä 28.9.2013 

Thomas Wallgren 
Helsingin Taidemuseon johtokunnan puheenjohtaja
Valtuutettu (sd)
Dosentti, yliopistonlehtori, HY

***


Ja avoimuuden nimissä: maistoimme mekin pitkän työpäivän jälkeen alkoholia – tosin ihan omalla rahalla. Kuultuamme neuvostoajan virolaisesta taide-elämästä sekä Kumun johtajalta Anu Liivakilta että kuvataiteilija, arkkitehti ja kirjailija Leonhard Lapinilta (s. 1947), sain osan porukasta houkuteltua maistamaan muinaista Kirves-nimistä ryyppyä, jonka Leo minulle aikoinaan opetti ja jota neuvostoajan taide-elämässä aikoinaan paljon viljeltiin. Vana Tallinnia pohjalle ja päälle Sovetskoje šampanskojea. Kuvan halusin mukaan siksi, että tämä oli varmaan paras matkalla ottamani valokuva. Lasin läpi näkyy mietteliäs Thomas Wallgren.

1 kommentti:

  1. Nuo 340 kommenttia on jo itsessään teos.

    VastaaPoista