Näyttelyvieras takanaan Duane Hansonin (1925–1996) veistos.
Hieman jäi sellainen olo, että näyttelyyn oli vain koottu nimekkäitä taiteilijoita satunnaisine yksittäisine töineen. Kokonaishahmoa en oikein löytänyt, mutta toisaalta yksittäiset duunit olivat lähes kaikki kiinnostavia, ja tunnelma oli mainio, koska yksi laulaja oli pukeutunut salivalvojaksi ja heitti vähän väliä biisin, jossa puhuttiin jotain "propagandasta" – liekö yksi teoksista? En kuitenkaan jaksanut ottaa selville. Ja kyllä se teemakin oikeastaan täyttyi: ihmisfiguurin eri ulottuvuudet tulivat aika hienosti esiin taiteen kourissa: joissakin teoksissa omakin figuuri tuli osaksi teosta:
Minä ja John McCracken (1934–2011).
Suuri näyttelysali oli hieno:
***
Sitten Hilma af Klintin (1862–1944) retrospektiivi (15.6.–6.10), jonka olisin halunnut nähdä jo Moderna Museetissa, mutta keväällä ei ollut sen paremmin aikaa kuin rahaakaan.
Tämä oli kyllä järisyttävä kokemus. Tutustuin af Klintiin jo aikoinani The Spiritual in Art -näyttelyn luettelon (1987) myötä, ja nyt tajusin, että tätä on totisesti odotettu. Abstraktin taiteen synnyn historia on af Klintin retrospektiivin myötä kirjoitettava uusiksi.
En ole oikein kotonani teosofian, spiritismin ja antroposofian kanssa, mutta siitä viis: se kuvallinen voima, joka af Klintin teoksista välittyy, on kuin tulivuori – mutta samalla herkkä ja henkinen.
Ja hänen isot duuninsa olivat aivan häkellyttäviä:
Ja koski se sama pienempiäkin. Tämänkin panisin mieluusti seinälleni:
Veti kaikkineen vähän sanattomaksi. Tämä taitaa olla vuoden tärkein taidekokemus. Onneksi ostin katalogin, ja iltalukemisen kautta opin ymmärtämään af Klintin symboliikkaakin vähän paremmin. Jos teiltä jäi tämä väliin, suosittelen vakavasti säästöpossun rikkomista ja Berliinin matkaa pelkästään tämän yhden näyttelyn takia.
***
Ja siihen päälle vielä Joseph Beuys (1921–1986), jolta oli paljon duuneja esillä. Vaikka taideammattilainen olenkin, jäi minulle epäselväksi tämän ripustuksen idea – eivätkä edes museon verkkosivut auttaneet. Varsinainen erillinen näyttely se ei näköjään ole, joten oletan, että kyse on Marx-kokoelmasta tehdystä ripustuksesta. Joka tapauksessa kyseessä oli iso Beuys-pläjäys, joka oli sangen vaikuttava sekin. Niin monen suomalaisenkin veistäjän tausta valottuu hienosti Beuysin vaikutuksen kautta, ja hänen teemansa tuntuvat aika ikuisilta ja ajattomilta.
***
Eipä sitä sitten tällaisen taideannoksen jälkeen paljoa lisävirikkeitä jaksanut. Turkkilaisen baarin ja peliluolan minimalistisessa tyhjyydessä minttutee ja raki ehkä rauhoittivat vähän oloa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti