Voiko
pelleily olla viisasta?
Kuvanveistäjä
Jaakko Tornbergin (s. 1961)
tuotannossa humoristinen ja traaginen yhdistyvät häkellyttävällä tavalla. Hänen
rojusta, roskasta ja poisheitetystä tavarasta kasaamansa figuurit – olivat ne
sitten robotteja ja enkeleitä – ovat samalla sekä vastustamattoman huvittavia
että usein myös surumielisen hellyttäviä. Samalla niitä katsellessa mieli
kuitenkin väistämättä hakeutuu niiden materiaalin kautta tv-dokumentteihin,
jotka kuvaavat Tornbergin käyttämän rojun ”normaalia” loppusijoituspaikkaa:
niihin afrikkalaisiin ja intialaisiin nyrkkipajoihin, joissa esimerkiksi
tietokonehylkyjen viimeisetkin hyötymateriaalit yritetään erotella toisistaan –
nälkäpalkalla tietenkin.
Ennen ripustusta.
Maailman
tuottaman rojun ja roskan määrä on käsittämätön, ja siinä on jotain perin
juurin traagista. Tornbergin käsissä tuo sama jäte saa kuitenkin humoristisen
ilmiasun. Tästä syntyy yksi Tornbergin taiteen jännitteistä. Perin traaginen
kykenee tuottamaan hersyvää huumoria. Kaiken rojun jättimäisen massan standardoidusta
materiaalista Tornberg suorittaa kuin luomisen ihmeen. Tuhoutuneesta
standardimassasta kuvanveistäjän tuottaman metamorfoosin kautta syntyy kuin
syntyykin yksilöitä. Tornbergin hahmoilla on omat ilmeensä, niille voisi
kuvitella jopa ihan luonteenkin.
Toinen
Tornbergin tuotantoa leimaava outo jännite syntyy siitä, että samalla kuin
kaikki hänen materiaalinsa on hylkytavaraa, se kuitenkin toimii, jos Tornberg
laittaa sen toimimaan. Radiot soivat, pyörät ja epäkeskot pyörivät, ja
käkikellon käen roolin ottanut koira ilmoittaa omilla äänillään ajan kulusta.
Tornberg kasaa teoksiaan näennäisen huolettomasti, mutta taustavireen
toiminnalle antaa Tornbergin taito ja tarkkuus: voisi jopa arvailla että
ilmeisen postmodernin tekotavan takana piilee ankara – joskin piilossa
pysyttelevä – modernisti.
Tornberg
itse on kuvannut prosessin käynnistymistä seuraavasti: ”Aloin ajatella, pelleillä, viisastella, leikkiä ja ties mitä
– taiteilijan näkökulmasta.” Tornbergin tuotantoa voikin ideoiden pallottelun –
teorian ja käytännön heilurin – kautta tarkastella myös käsitteellisellä
tasolla, jossa maailman ja kielen – sitä sekä kuvaavan että ohjaavan kielen –
suhteet saavat Tornbergin tuotannossa uusia tulkintojaan. Huumori koetaan usein
pinnalliseksi, mutta pelleily ja viisastelu johtavat useimmiten takaisin
vakavampien asioiden pariin. Ajatusmatkalla on voitu viisastuakin.
Tällaisenakin koen Tornbergin veistokset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti