***
Ja alakerrasta löytyi Freies Museum Berlin. Esillä oli ljublanaisen DELAK-ryhmän Postgravity Art/Noordung 1995–2045 (14.6.–17.10), vanhaa neukkuavantgardea ja avaruusajan painottomuutta sekoittava kummallinen näyttely:
En ole ihan varma siitä, miten vakavissaan nämä taiteilijat tutkivat "avaruuden kulturalisaatiota", mutta he ovat esimerkiksi tehneet performansseja painottomassa tilassa avaruustutkimuslaitoksella. Hauskalta ainakin tuntui.
***
Lauantai-illan kohokohta oli kuitenkin Haanperän uuden teoksen avajaisilta Suomestan ja Freies Museum Berlinin yhteistyössä avaamassa uudessa katutason tilassa. Entinen hämäräperäinen kahvila oli vaihtunut talon kahden gallerian yhteiseksi projektitilaksi. Haanperän FYR (2013) koostui kolmesta trampoliinikehikosta ja yli 200 öljylampusta sekä kolmesta vilkkuvasta valosta, joista Haanperä oli tehnyt majakan. Avajaiset olivat siis myöhään illalla, jotta majakka toimisi kunnolla:
Siinä istuimme kadulla varsin kansainvälisellä porukalla – mukana oli muuten yksi Berliiniin muuttaneista suomalaistaiteilijoista, ääni- ja kuvataiteilija Antti Pussinen (s. 1984, vasemmalla alla olevassa kuvassa), joka kertoili kokemuksistaan –, ja lähiympäristön alkaessa elää öistä elämäänsä, aloin yhtäkkiä miettiä Haanperän teoksen paikkasidonnaista luonnetta. Talossa taidetta, kadulla rappiota, rajapinta ikkunassa, sekä sisään- että uloskäynti mahdollisia.
En älynnyt kysyä Haanperältä itseltään mitään hänen intentioistaan, mutta katsellessani tuolilla olutta juoden viiden metrin päässä turhaan pokaa odottavaa nuorta prostituoitua ja kävellessäni ohi sutenöörien kahvilan nurkalla olevaan baariin hakemaan lisää olutta ja katsellessani sen varsin hämärää ja monenlaisessa kunnossa olevaa asiakaskuntaa – mukana mm. langanlaihoja transuja tiukoissa hepenissään – tulin ajatelleeksi, että FYR oli kuin taidemajakka tässä epämääräisessä ympäristössä. Tätä vahvisti vielä satunnaisten ohikulkijoiden seuraaminen: moni pysähtyi katsomaan, jotkut kuvasivat teosta kännykkäkameroillaan ja yksi nuori poika meni pyörällä ohi, pysähtyi ja kysyi: "Was ist das?" Minä sanoin, että "ein Kunstwerk", ja niinpä hän jäi käsi poskella tutkailemaan taidetta.
Hieno kokemus.
Taiteilija ja hänen loistonsa.
***
***
Ei tarvinnut myöskään mennä merta edemmäs kalaan päästäkseen berliiniläiselle työhuoneelle. Miltei viereisessä ovessa makuuhuoneestamme työskenteli italialaissyntyinen taidemaalari Mimmo Catania (s. 1955). Hän kutsui minut työhuoneellensa keskustelemaan viinipullollisen ajan berliiiniläisestä ja helsinkiläisestä taide-elämästä ja näytti minulle uusia maalauksiaan.
Työn alla oli sarja, jossa oli palavia autoja – osin pelkkiä autoja, osin hänelle ominaisella tematiikalla lisämerkittyjä:
Catanian töissä yhdistyy erilaisten kuvakielten – lehtileikkeleet, elokuvat jne. – lainaileminen ja yhdisteleminen ja tietty alleviivattu historiatietoisuus sekä kombinaatioiden tuottama vieraannuttaminen ja kummaksi tekeminen. Kiinnostava mallari, joka myös osoitti intoa päästä pitämään joskus Suomessa näyttely – Tallinnan Taidehallissa hän on vieraillut vuonna 2009.
Catanian ölljyvärejä ja omakuva nuorena työhuoneen nurkassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti