Anish Kapoor (s. 1954) on iso tähti, jolla varmaankin työntekijöitä ja massia piisaa, ja niinpä hän pystyykin toteuttamaan hulluimmatkin ideansa:
Kapoor in Berlin (18.5.–24.10.) sisälsi sekä vähän vanhempia töitä että myös varta vasten paikan päälle installoitua materiaalia. Pigmenttiensä ja muotojensa kanssa Kapoor on aika maaginen:
Mutta hänen möykkymäiset uudet duuninsa eivät jaksaneet kiinnostaa kovinkaan paljoa, enkä minä oikein tiedä tällaisista tykeistä, jotka laukaisevat silloin tällöin nurkkaan möltin:
Vähän vekkulaksi hänen työnsä on mennyt. Sama koskee heijastavia pintoja ja vertigoja, jotka tuntuvat jäävän usein vain nopean efektin tuottajiksi. Vähän kaksinainen olo jäi: jotkut työt olivat tavattoman lumoavia ja sitä tajusi olevansa suuren nykytaiteen äärellä, mutta samalla tuli mietittyä, että jos joillekin suomalaisille veistäjille tarjottaisiin samanlaiset resurssit, voisivat he ehkä pistää vieläkin paremmaksi ja hullummaksi. Tällainen tämä nykytaidemaailma tähtineen on.
***
Meret Oppenheim (1913–1985) oli rankka surrealisti, jota ei pidätellyt oikein mitään. Hän käsitteli korkeaa ja matalaa ja jopa muotiakin vähän niin kuin halusi, ja tulokset ovat paikoittaisessa epätasaisuudessaankin tosi kiinnostavia. Meret Oppenheim – Retrospektive (16.8.–1.12) tarjoaa hyvän läpileikkauksen Oppenheimin urasta, ja af Klintin tavoin se onkin ehkä näyttely, jota kannattaa varta vasten lähteä Berliiniin katsomaan. Oppenheim ei ole ehkä niin syvähenkinen, mutta rohkea ja nokkela sitäkin enemmän.
Omakuva tatuoituna, 1980.
Oppenheimin oivallukset ovat usein huvittavia, mutta taustalta löytyy aina jotain varsin kummallista ajateltavaa – sitä das Uhnheimlichia, josta taiteessa nykyään tupataan puhumaan. Oppenheimin kanssa ollaan tämän asian ytimessä.
Pari, 1956.
***
Kahden ison näyttelyn jälkeen voimat alkoivat olla lopussa, joten Horst Antesin (s. 1936) iso maalausnäyttely Antes – Malerei 1958–2010 (14.6.–16.9.) meni väistämättä vähän läpijuoksuksi. Tämä informalistina aloittanut maalari tuli sittemmin tunnetuksi oudoista pääjalkaisista hahmoistaan:
Sitzende Figur mit Scheibe und Ei, 1971.
Uudemmissa maalauksissaan Antes näyttää vähän 1980-lukulaiselta, ja ajattelinkin jotenkin vähän lapsellisesti, että kyllä esimerkiksi Silja Rantanen (s. 1955) näitä taloja teki aikoinaan vähän paremminkin:
Pantakoon nämä ajatukset väsymyksen piikkiin. Hyvä ja kiinnostava näyttely Anteskin oli, mutta liika taide on yksinkertaisesti liikaa.
Siksi olikin hyvä meditatiivisesti tuijotella museon vieressä jäljellä olevaa muurinpätkää ja miettiä muitakin kysymyksiä kuin taiteen arvoituksia:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti