Eilen vietetiin Galleria Ortonissa Joakim Sederholmin (s. 1969) näyttelyn (23.11.–28.12.) avajaisia, jossa pidin ehkä vähän sekavan puheen yrittäessäni tavoittaa Sederholmin monimuotoista ihmiskuvaa. Sederholm oli laittanut esille sekä veistoksia että huikean "muotokuvasarjan" sekatekniikalla toteutettuja maalauksia. Porukkaa piisasi ja tunnelma oli jälleen hyvä. Alla gallerian verkkosivuille tänä aamuna kirjoittamani esittelyteksti:
Inhimillistä tragikomediaa
Kuvanveistäjä Joakim Sederholm (s. 1969) tekee tietyllä tavalla kunniaa modernistiselle perinteelle. Hänen plastinen muodontavoittelunsa tuo toisinaan mieleen Alberto Giacomettin, toisinaan Kain Tapperin, jonka assistenttina kuvanveiston mestari-kisälliperinteen mukaisesti Sederholm onkin toiminut.
Sederholm ei ole kuitenkaan modernistisen perinteen mukaisesti lähtenyt viemään tiettyä materiaalia ominaisuuksineen, ”sieluineen” ja omaa teknistä osaamistaan kohti täydellisyydentavoittelua, vaan on myös monin tavoin koetellut ja kyseenalaistanut perinnettä – hän käyttänyt puun ja pronssin lisäksi yhtä lailla peltiä kuin keramiikkaakin. Ja vaikka hänen teoksissaan vilahteleekin tietty ekspressiivisyydelle ja surreaalisuudelle ominainen angsti, on hänen työssään mukana usein lempeä huumori ja inhimillinen myötäeläminen.
Sederholmin aiheena on usein ihminen, tunnetusti yksi taiteen haastavimmista kohteista. Tuoreimmassa näyttelyssään hän on hakenut tähän kohteeseensa lisää haastavuutta ottamalla kohteekseen muotokuvan, yhden taiteen vähiten arvostetuista alueista. Muotokuvahan on yleensä koska tilaustyö, jolle taiteelliset arvot ovat alisteisia. Sederholmin laaja muotokuvasarja M231 pitää sisällään hänen sukulaisiaan, joilla on nimi ja elinvuodet, mutta itse kuvat elävät kuitenkin omaa kuvitteellista elämäänsä. Nimi M231 viittaa genetiikkaan, haploryhmien tutkimukseen ja tiettyyn mutaatioon. Näin teoksiin tulee mukaan tietty yhtäaikaisesti abstrakti mutta myös ikään kuin erillinen, tunnistettava ja yksilöllinen elementti.
Sederholmin aiheena on usein ihminen, tunnetusti yksi taiteen haastavimmista kohteista. Tuoreimmassa näyttelyssään hän on hakenut tähän kohteeseensa lisää haastavuutta ottamalla kohteekseen muotokuvan, yhden taiteen vähiten arvostetuista alueista. Muotokuvahan on yleensä koska tilaustyö, jolle taiteelliset arvot ovat alisteisia. Sederholmin laaja muotokuvasarja M231 pitää sisällään hänen sukulaisiaan, joilla on nimi ja elinvuodet, mutta itse kuvat elävät kuitenkin omaa kuvitteellista elämäänsä. Nimi M231 viittaa genetiikkaan, haploryhmien tutkimukseen ja tiettyyn mutaatioon. Näin teoksiin tulee mukaan tietty yhtäaikaisesti abstrakti mutta myös ikään kuin erillinen, tunnistettava ja yksilöllinen elementti.
Muotokuva kamppailee aina moneen suuntaan: sen pitää olla kohteensa näköinen, mutta sen on saatava tuo näköisyys aikaan jollain enemmällä kuin esimerkiksi pelkkä valokuva: sen on tavoitettava näköisyyden lisäksi myös luonne. Muotokuvassa on mukana usein myös erilaisia kohteensa sosiaalisesta statuksesta tai ammatista kertovia attribuutteja. Yksi Sederholmin käyttämistä keskeisistä attribuuteista on hahmojen punainen nenä, joka saa ajatukseni siirtymään klovnien tunnetusti surumieliseen maailmaan.
Koenkin Sederholmin olevan pohjimmiltaan ihmisluonteen tragikoomisuuden kuvaaja. Hänen kohteenaan on yhtälailla ylevä kuin arkinenkin, ihmisen surut ja ilot. Sederholmin ote on yhtäaikaisesti viiltävän analyyttinen sekä myös hellyttävyydelle herkistynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti