Emma Goldman: Anarkismi ja muita esseitä. Savukeidas 2011.
Alkavat välillä nämä taidemaailman erilaiset – ja nykyään myös monin erilaisin tavoin kiristyvät – kahleet sekä kyllästyttää että myös hirvittää. Kiristyvässä kapitalismissa täytyy uskaltautua hakemaan vähän kauempaakin, vaikka aikojen takaa, henkisiä apuneuvoja, jotta jaksaisi yrittää taistella taiteen vapauden puolesta.
Savukeidas jatkaa mainiota kustannuspolitiikkaansa tarjoamalla ensimmäistä kertaa suomeksi anarkisti Emma Goldmanin (1869–1940) tekstejä sadan vuoden takaa.
"Punainen Emma" oli aikoinaan yksi Yhdysvaltain pelätyimpiä naisia, ja niinpä hänet karkotettiinkin lopulta vallankumouksen alla takaisin Venäjälle – hän oli syntynyt tsaarinvallan alaisessa Liettuassa, Kaunasissa. Muutettuaan Kaunasista New Yorkiin vuonna 1885 hän liittyi anarkistiseen liikkeeseen.
Anarkismi ja muita esseitä ilmestyi alunperin vuonna 1910. Siihen on koottu tulisieluisena puhujana tunnetun Goldmanin esseitä muun muassa anarkismin perusteista, massojen problematiikasta, puritanismin tekopyhyydestä ja naisen asemasta. Kustantajan tiedotteesta: "Goldmanin ensimmäinen teos Anarkismi ja muita esseitä summaa kirjallisesti loistavissa teksteissä hänen ideologiset lähtökohtansa ja ruotii turmiollisesti amerikkalaista yhteiskuntaa. Goldman käsittelee niin politiikkaa, vankilaa, taidetta, naisten oikeuksia kuin vähemmistön etujakin − ja tietenkin anarkismia." Juuri näin. Häkellyttävää on, se miten samankaltainen maailma oli nykyiseen verrattuna jo tuolloin. Ja samaan suuntaan me olemme taas menossa, kun saamme hiljalleen hyvästellä pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa joutuessamme katsomaan "darwinistisen euron" vallan lisääntymistä. Goldman on siis täysin kurantti edelleenkin.
Goldman ei kuitenkaan pelkästään ruoski ja raasta. Hänen ajatuksensa vapautensa saavuttaneesta ihmisestä ja toisaalta rakkauden voimasta – verrattuna tietenkin kapitalismiin rinnastuvaan avioliittoon – ovat varsin kauniita: "Rakkaus on koko elämän väkevin ja syvin tekijä, toivon, ilon ja hurmion airut. Rakkaus uhmaa kaikkia lakeja ja sovinnaistapoja – rakkaus: vapain ja voimallisin ihmiskohtaloiden muokkaaja!"
No niin, nyt olen saanut taas voimaa ja uskallan jatkaa näyttelykierroksia ja muuta taide-elämän seuraamista.
PS. Emma Goldman muistetaan usein lentävästä lauseesta: "Jos en saa tanssia, en halua olla osa teidän vallankumoustanne."
Pyrkikäämme siis kauniiseen ja nautinnolliseen elämään.
Emma Goldman noin vuonna 1911.
Mukavaa että Emma Goldmanin kirjoitukset nyt tavoittavat suomalaisia lukijoita. Hänen kirjoittamansa kaksiosainen omaelämänkertansa on lukuelämys samalla samalla kun se kertoo avaavasti siitä miten työväenliike toimi ja kohdeltiin viime vuosisadan alun Ydysvalloissa. Goldman oli myös Rothkon ja Newmanin suuresti ihailema hnkilö ja mlemmat taiteilijat olivat nuorena liittyneet Goldmanin syndikalistiseen liikkeeseen. Ja Noam Chomskyhän on vannoittunut anarko-syndikalisti. Ei saisi myöskään unohtaa että Goldman liitty myös etäisesti Suomen historiaan kun hän ystävänsä Alexander Berkmannin kanssa pyrki pakenemaan 20-luvun ahdistavasta ja väkivaltaisesta Neuvostoliitosta
VastaaPoistaSuomen kautta. Goldman pystyi pääsemään Ruotsin missä syndikalistinen lehti Arbetaren huolehti häntä. Tämä lehti ilmestyy yhä. Otso olet oikeassa: On hienoa että tällaisten ihmisten tekstejä julkaistaan aikana jolloin ainoaksi arvokriteeriksi on noussut raha ja missä solidaarisuus, inhimmilisyys ja yhteenkuuluvuus on haudattu kylmän kaupallisuuden alle. Mutta kohta muutos tulee.