Julkaistua 236: Näivettyykö suomalainen kuvataide?

Tänään tuli ulos YLE Radio 1:n Kultakuumeen kolumnini, jonka aamulla kirjoitin ja kävin samantien Pasilan studiossa lukemassa. Tästä aiheesta täytyy epäilemättä jatkaakin keskustelua:

Näivettyykö suomalainen kuvataide?

Kun lopetin päätoimittajana Taide-lehdessä vuonna 2005, moni kysyi, että aionko joskus kirjoittaa muistelmani. Vastaukseni oli aina ”ei”, ja perustekin oli selkeä: koin, että kuluneina vuosina ei ollut tapahtunut mitään järisyttävää. Viimeiset suuremmat vallankumoukset tapahtuivat joskus 1980-luvulla. Taiteella meni aika hyvin. Odottelin itse asiassa sitä ylvästä voittokulkua, jossa taide olisi mukana koko ajan laajemmalla rintamalla hyvän elämän rakentamisessa – alettiinhan jopa talouselämässä puhua luovuudesta.

Mutta lähinnä puheeksi tuo on jäänyt. Itse asiassa heti luovuttuani pestistäni alkoi tapahtua kummia. Kajaanissa on aina silloin tällöin puhuttu taidemuseon lopettamisesta, mutta ensimmäinen suomalainen kaupunki, joka ryhtyi tuumasta toimeen oli Savonlinna. Savonlinnan taidemuseo lopetettiin vuonna 2005.

Savonlinnalla on ollut suomalaisessa taide-elämässä erityinen asema, koska Savonlinnan taidelukio on legendaarinen opinahjo, joka on tuottanut lukuisia menestyneitä taiteilijoita. Savonlinnan historia taidekaupunkina on ollut merkittävä, ja synergia laitosten välillä on ollut hedelmällinen. Mutta kuinka käy nyt, varsinkin kun Mikkelin ammattikorkeakoulun muotoilukoulutuskin on päätetty lopettaa Savonlinnan toimipisteessä? Kuinka moni nuori haluaa lähteä taidelukioon kaupunkiin, joka viestii vain kulttuurivihamielisyyttään? Savonlinnan taidelukioon on hakeuduttu perinteisesti ympäri Suomea, mutta kuka nyt pelkän koulun takia viitsisi muuttaa kuolevaan kaupunkiin?

Savonlinnan jälkeen seuraava taidemuseonsa lopettava kaupunki saattaakin sitten olla Helsinki, koska sen taidemuseota ollaan uhraamassa Guggenheimin alttarille. En ole suorittanut tutkimusta, mutta oletan, että jos näin kävisi, Helsinki olisi Euroopan ainoa pääkaupunki ilman omaa kunnallista taidemuseotaan.

Samat kehityskulut koskevat myös taidekoulutusta ja sen vähentämistä. Tämä on ollut minulle vaikea aihe, sillä olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että meillä annetaan liikaa taidekoulutusta, mutta en ole koskaan oikein osannut muodostaa kantaani siitä, mistä ja miten karsiminen pitäisi aloittaa. Yli kaksisataa vuosittain valmistuvaa uutta taiteilijanalkua on kuitenkin vähän liian raskas vastuu – varsinkin kun liian moni heistä päätyy kortistoon työttöminä työnhakijoina.

Nyt on sitten kuitenkin ensimmäiset lähtölaukaukset annettu opetusministeriön toimesta. Opetusministeriöhän on se valtion virasto, joka on vienyt orwellilaisen maailman ehkä kaikkein pisimmälle. Se suoltaa lausuntoja ja mietintöjä, joissa luvataan hyvää ja kaunista, kuten esimerkiksi Pertti Palttilalta tilattu selvitys Alueellisen taiteen edistäminen vuodelta 2009, jossa todetaan: ”Valtakunnallisia ja alueellisia kehittämisohjelmia laadittaessa on varmistettava, että taiteen ja kulttuurin merkitys huomioidaan nykyistä paremmin. Erityisesti taiteen edistämisen merkitys on nähtävä keskeisenä tekijänä luovien alojen yritystoiminnan kehittämisessä.”

Ja sitten kun on lausuttu jotain, vedetään matto alta. Antropologi Gregory Batesonin kaksoissidonnaisuusteorian mukaan tämä aiheuttaa skitsofreniaa. Ristiriitaisista viesteistä ja niiden noudattamisen mahdottomuudesta syntyvä dilemma aiheuttaa esimerkiksi kunnissa kollektiivisella tasolla kulttuurisen mielen pirstoutumista.

Nyt ”taiteen ja kulttuurin merkitys” on huomioitu siten, että kaksi perinteistä taideoppilaitosta on päätetty lakkauttaa. Kyseessä ovat vuonna 1965 perustettu Kankaanpään taidekoulu ja vuonna 1971 perustettu Lahden taideinstituutti.

 Kankaanpään taidekoulu.

Molempia oppilaitoksia leimaa pitkän historian ja innostavien opettajien myötä syntynyt oma erityinen henkensä, joka on helppo teloittaa lain kirjaimella mutta jonka monistaminen tai siirtäminen toiseen paikkaan on mahdotonta. Kummastakin oppilaitoksesta on tullut lukemattomia kansallisesti menestyviä taiteilijoita, ja varsinkin Lahdessa kehitys on johtanut myös siihen, että kaupungin vireä kuvataide- ja sitä kautta muukin kulttuurielämä on jatkanut voimakasta eloaan myös alueellisella tasolla ruokkien muun muassa Lahden mainetta vetovoimaisena kulttuurikaupunkina. 

Lahden taideinstituutista se on tämä tuore Ars Fennica -voittaja Anssi Kasitonnikin (s. 1978) koulutuksensa saanut. Kuva: Jukka Salminen.

Nämä ovat arvoja, joiden laadullinen mittaaminen on vaikeaa mutta joita opetusministeriön olisi syytä opetella mittaamaan. On aivan yksi lysti, jos yksittäisen tutkinnon hinta olisikin jossain oppilaitoksessa halvempi. Kysehän on siitä, että oppilaitokset ovat vain tässä skitsofreniassa kehittyneet tilastojen manipuloinnissa laadun kustannuksella. Sitä laatua, jota Kankaanpään ja Lahden lakkauttaminen tuhoaa, ei voi korvata millään.

Kuluneet kuusi vuotta ovat saaneet minut nyt toisiin ajatuksiin. Ehkä siis vielä kirjoitankin muistelmani ajasta, jolloin Suomen taide-elämä näivetettiin ja ajettiin alas. 

***

PS. Joukkovoimaa ei saa koskaan aliarvioida eikä luovuttaa näitä kulttuurisia taistoja. Jos asia kiinnostaa, käykää allekirjoittamassa alla olevista linkeistä nettiadressit Kankaanpään ja Lahden puolutamiseksi:
Kankaanpää (tätä kirjoitettaessa 2090 allekirjoitusta)
Lahti (934)