Vähän ennen Pietariin lähtöäni ilmestyi Kauppalehdessä 20.10. pieni juttuni Alvar Kolasen (1921–2007) valokuvien näyttelystä (15.10.–13.11) Laterna Magicassa. En ole itse ollut koskaan kovin innostunut siitä, että täytyy kirjoittaa juttuja, joille annetaan tilaa liuska tai allekin, muta tällaista kriitikon arki on. Kai sitä niilläkin rivimäärillä edes jotain pystyy sanomaan:
Kolasen valokuvia levy-yhtiön studiohenkilökunnasta ja -laitteista.
Tähdet tuikkivat kirkkaasti
Valokuvaajan kohtalo saattaa olla ihmeellinen: tavallinen arkityö voi muuntua yhtäkkiä huikeaksi ajankuvaa sisältäväksi aarteeksi, joka rikastuttaa kollektiivista muistia.
Valokuvaajana itseoppinut Alvar Kolanen (1921–2007) kuvasi 1950-luvulta aina 1970-luvun puoliväliin käytännöllisesti katsoen kaikki suomalaiset iskelmätaivaan tähdet – ja myös tukun ulkomaisia, kuten Paul Ankan ja Eartha Kittin.
Kolanen teki työtä sekä freelancerina että pitkään myös levy-yhtiöiden palveluksessa. Hänen kuvaajauransa läpimurto tapahtui 1950-luvun lopulla Scandialla, jolle hän kuvasi muun muassa paljon EP-levyjen kansia. Scandian fuusioiduttua Fazerin kanssa Finnlevyksi, toimi Kolanen Finnlevyn kuvaajana aina 1970-luvun puoleen väliin asti.
Useisiin kuvattaviin Kolaselle muodostui aivan erityisen luottosuhde, ja esimerkiksi moni Tapio Rautavaaran ikoninen kuva on Kolasen Hasselbladin kautta meille välittynyt. Sama koskee myös Olavi Virtaa ja Vieno Kekkosta. Kolanen kuvasi myös kevyemmällä kalustolla, ja niinpä arkistoihin on jäänyt paljon kuvia myös keikoilta ja levy-yhtiöiden takahuoneista – muun muassa kultalevyjen juhlinnasta. Kolanen kuvasi myös levystudioiden välineistöä ja henkilökuntaa, mikä onkin varsin hienoa, sillä ei tätä materiaalia ole varmaankaan liikaa säilynyt.
Kaikkineen Kolasen jäljiltä on löytynyt noin 35 000 kuvaa, joten näyttely tarjoaa vain pienen raapaisun tähän ilmeiseen aarreaittaan, josta tulevina vuosina tullaan toivottavasti ammentamaan paljon lisää.
Näyttelyn yhteydessä on myös julkaistu mittava kokoelma kuvia kirjana. Aivan erityistä huomiota on kiinnitetty kirjan teknisen toteutukseen, mikä lisääkin huomattavasti sen arvoa. Näin syntyy ihan oikea valokuvakirja.
Melkein pitäisin löytöä sensaatiomaisena, mutta eiväthän kuvat toisaalta missään hukassa ole olleet. Kulttuuriperinnön vaalimiseksi pitää tehdä vain kohdennettua työtä, ja tässä sellaista on tehty. Ja hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti