Kaalit on nyt ostettu – ja itse asiassa syötykin – ja käyty jo vähän kantakapakassa pelaamassa korttiakin. Ilta lähestyy ja takaisin siis 13.11. lauantain kierrokseen.
Kävin lauantaina ensimmäistä kertaa elämässäni Napa Galleriassa katsomassa sarjakuvantekijänä ja kuvittajana tunnetun Jenni Ropen (s. 1977) maalausnäyttelyä (27.10–27.11):
En nyt jaksa tuhlata kenenkään aikaa. Ei hänestä ihan oikeaksi maalariksi ole. Pikkukivaa puuhastelua, ei mitään muuta.
***
Toinen eka kerta saman tien – hävettää jopa tunnustaa, koska Galleri Sinne on ihan hyvä ja kiinnostava paikkka, mutta en ole jostain syystä koskaan vielä löytänyt tietäni sinne. Pekka Niittyvirran (s. 1974) näyttely (12.–28.11) oli kuitenkin tosi huono avaus. Hän itse kysyy: "Kuvien kohteista lienee otettu jo tarpeeksi kuvia. Vai kaipaammeko lisää?" Voihan paska. Vastaus on valitettavasti: "Emme." Ylen kliseinen ja turha näyttely.
Pekka Niittyvirta, My First Tattoo (Madeleine).
Ja nyt tunnen itseni jo taas ihan kauhioksi. Mutta tätä joutavanpäiväistä taidetta, joka ei kenenkään maailmaa juurikaan mihinkään suuntaan hetkauta, on vain niin käsittämättömän paljon. Tosiasia on se, että hyvänäköistä jälkeä pystyy nykyään tekemään joka toinen kymmenestätuhannesta valokuvaajasta, mutta ei heistä monellakaan ole juuri mitään kiinnostavaa taiteellista sanottavaa. Ei tälläkään kundilla. Tekisi vain rahaduunejaan, joita hän myös tekeekin ja joissa hän ilmeisen osaava, ja olisi ihan tyytyväinen. Ei se taiteilijana toimiminen nyt niin tärkeää ole. Toisaalta, suottahan minä valitan. Jos haluaa näyttelypaikkojen vuokria maksaa, niin mitä se oikeastaan minulle kuuluu. Kansantalous ja taide tukevat toisiaan.
***
Onneksi muistin nyt yhtäkkiä sen, että perjantaina kävin katomassa ihan oikeankin taidenäyttelyn. Anne Koskisella (s. 1969) on Galleria Sculptorissa oikein hieno näyttely (10.–28.11):
Hän muun muassa veistänyt myrskyn kaatamiin puihin lintuja, kuten yllä. Koskisessa hienoa on se, että vaikka hänen teoksensa ovat usein käsitteellisä ja sangen filosofisia, ovat ne aina aivan hemmetin osaavasti ja tarkasti toteutettuja. Hänen tuotnatoaan on monellakin tapaa aina ilo katsoa.
***
Ja pääsee kriitikkokin joskus vapaaksi taiteesta – joskaan ei kai koskaan visuaalisista asioista:
Ystäväni Eeva ja Riitta olivat nimittäin järjestäneet erääseen ravintolaan kaverpiirilleen turkkilaisen teemaillan, jonka kruunasi toki vatsatanssiesitys. Lauantai-ilta päättyi siis hauskoissa merkeissä.
Ja huvitellaan nyt sitten vielä vähän lisää. Eeva tilasi minulta tilaisuuteen sopivan pienen tietovisan, joka tässä ohessa, jos joku haluaa tappaa aikaa:
Turkki-visa
1) Mikä on Orhan Pamukin kuuluisan romaanin nimessä esiintyvän värin vastaväri?
a) sininen
b) punainen
c) vihreä
2) Kultainen Sarvi on Istanbulissa sijaitseva
a) niemi
b) lahti
c) vuori
3) 1700–1800-lukujen vaihteessa Euroopassa nautti suosiota nimellä Turkkilainen tunnettu mekaaninen laite. Se pelasi
a) backgammonia
b) shakkia
c) pokerin kaltaista korttipeliä
4) Turkkilaiseen vankilaan sijoitettu Alan Parkerin maineikas elokuva vuodelta 1978 oli nimeltään
a) Kuolema keskiyöllä
b) Keskiyön pikajuna
c) Keskiyön hiljaisuus
5) Istanbul tunnettiin aiemmin nimellä
a) Konstantinopol
b) Byzantion
c) Aimara
6) Turkkilaisen menestysromaanin Haukkani Memed on kirjoittanut
a) Yashar Kemal
b) Yeshar Kamel
c) Kemal Atatürk
7) Turkkia kirjoitettiin vuoteen 1928 asti
a) persialaisin kirjaimin
b) arabialaisin kirjaimin
c) kurdilaisin kirjaimin
8) Turkissa asuvia kurdeja asuu myös
a) Irakissa
b) Iranissa
c) Syyriassa
9) Turkin pääkaupungin Ankaran on tehnyt suomalaiselle popväelle tunnetuksi
a) Dave Lindholm
b) Hande Nurmio
c) Juice Leskinen
10) Ja Istanbulille saman teki
a) Popeda
b) Sir Elwoodin hiljaiset värit
c) Kolmas nainen
Visa voitettiin seitsemällä pisteellä – kolmetoista oli mahdollista, koska kahteen kysymykseen oli useampikin oikea vaihtoehto. Tässä vastaukset: c-b-b-b-a,b-a-b-a,b,c-b,b
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti