Siivosin aivan liian levällään olevaa tietokonettani ja löysin vielä yhden julkaistun jutun, jonka olen unohtanut laittaa tänne. Joskus elokuun 20:n päivän tienoilla ilmestyi Kauppalehdessä ennakkojuttuni Isaac Julienin (s. 1960) näytelystä Helsingin Taidehallista. Tämä on myös itselleni hyvä muistutus, sillä nyt on tunnustettava, että en koskaan ehtinyt itse näyttelyyn. Näin käy toisinaan varsinkin siloin, kun on tehnyt ennakkojutun, jolloin näyttely siirtyy tietyssä mielessä jo historiaan ennen kuin sitä on edes avattu. Olin minä tosin Julienia koko ajan menossa katsomaan, mutta siirsin sitä aina systä tai toisesta vähän ajan päähän, kunnes viimeisenä viikonloppuna olikin jo siten muuta pakollista menoa. Vähän hävettää – tai ainakin harmittaa.
Satuin vahingossa paikalle toukokuun lopulla, kun Julien oli mitailemassa kuvanveistosalin seiniä.
Raskaan sarjan maailmantähti Taidehalliin
Helsingin juhlaviikkojen kuvataidetarjonta on potenut viime vuosina verenvähyyttä, mutta nyt Helsingin Taidehallin ja juhlaviikkojen yhteistyö poikii jopa Euroopan mittakaavassa merkittävän tapahtuman. Brittiläisen kuvataiteen ja elokuvan välimaastossa liikkuvan Isaac Julienin (s. 1960) tuorein teos, yhdeksälle screenille heijastettu Ten Thousand Waves (2010), joka käsittelee globalisaatiota kiinalaisesta näkökulmasta, saa Euroopan ensi-iltansa Helsingissä. Aiemmin teos on nähty vain toukokuussa Sydneyn biennaalissa.
Teoksen alkuperäinen idea syntyi Englannissa, Morecambe Bayssa, vuonna 2004 sattuneesta onnettomuudesta, jossa 23 kiinalaista simpukankerääjää kuoli joutuessaan nousuveden saartamiksi. Julien tilasi runoilija Wang Pingiltä tapahtumaa kommentoivan runon, jonka otteita teoksessa kuullaan.
Julien on Suomessa jo entuudestaankin tuttu: hän oli mukana Nykytaiteen museo Kiasman Ars 01 -näyttelyssä, ja Kiasma on myös hankkinut hänen libyalaista siirtolaisuutta käsittelevän teoksensa Western Union: Small Boats (2007). Vielä kuuluisammaksi Julien tuli Suomessa, kun Kiasma joutui rahapulaan vedoten perumaan hänen jo ennakkoon juhlitun laajan näyttelynsä.
Lieköhän Helsingin Taidehalli tietoisesti myös vähän näpäyttänyt Kiasmaa, kun isompi laitos vei viime vuonna Eija-Liisa Ahtilan teoksen nenän edestä jo sovitusta näyttelystä, joka sitten peruttiin?
Kummallisia ovat viime aikojen taidepoliittiset koukerot ainakin olleet.
Noh, minä kävin katsomassa sen sun haukkumas kermaleivos-näyttelyn, sen Hirsch & Co. Olosuhteet olivat vastaan isompaa Helsingin kierrosta. Olin vesirokkoa sairastavien lasten kanssa ja lauloin ja piirsin ja maalasin niiden kanssa.
VastaaPoistaMutta ongelmasi on tuttu minulle. Kun kirjoittaa kirjoista, niin tilanne on yhtä lailla mahdoton. Joka kirjaa ei ehdi eikä jaksa edes lukea, saati että siitä voisi kirjoittaa.