Näyttelykuvia 225 & 226: Noin vain Keniaan ja Albaniaan

Kävin eilen Helsingin taidemuseon lisäksi sen vieressä sijaitsevassa Kulttuurien museossa, jossa tulee käytyä aivan liian harvoin. Se on nimittäin hieno ja rakkaudella hoidettu museo, jossa on jatkuvasti kiinnostavia vaihtuvia näyttelyä myös varsin kiinnostavan perusnäyttelyn lisäksi. Niin nytkin.

Mobiili Afrikka (20.10.2010–27.3.2011) perustuu antropologi Sirpa Tenhusen tutkimusprojektiin. Näyttelyn valokuvat on ottanut Juha Laitalainen (s. ?):

Jane pitää puhelimitse yhteyttä 26 sisarukseensa − hänen isällään oli viisi vaimoa. Kuva: Juha Laitalainen, 2009.

Kyse on siis nairobilaisen Kiberan slummin ja mobiiliteknologian suhteista. Järkyttävän suuri Kibera on Afrikan toiseksi suurin slummi, ja nyt on pakko tunnustaa: en minä ollut siitä aiemmin edes kuullutkaan. Senkin tämä näyttely siis aiheutti, että piti googlata Kiberaa oikein kunnolla. 
Selvästikin tärkeä ja mietityttävä näyttely, joka laittoi pohtimaan mobiiliteknologian hyviä ja huonoja puolia – joita molempia Tenhunen tuo esiin – vähän globaalimmasta näkökulmasta. 

Eikä ollut Kulttuurien museon toinenkaan vaihtuva näyttely yhtään sen tylsempi. Marubi-studio – valokuvia Albaniasta 1859–1952 (5.5.2010–9.1.2011) sisälsi nimensä mukaisesti valikoiman albanialaisen Marubin perheen valokuvastudion kuvia useammassa sukupolvessa. Studion perusti Italiasta Albaniaan muuttanut taidemaalari ja valokuvaaja Pietro Marubi (1834–1904):

Shkodran katedraalin rakentaminen kesti yli 40 vuotta (1856−1898), ja siitä tuli Balkanin suurin roomalaiskatolinen kirkko. Vuoden 1967 uskontokiellon jälkeen siitä tehtiin lento- ja koripallohalli. Italialaiset asiantuntijat restauroivat katedraalin vuonna 1991, jolloin Äiti Teresa pyhitti sen uudelleen käydessään Albaniassa. Pietro Marubin kuva vuodelta 1898.

Kaikkineen Marubi-studiolta on jäänyt jälkeen 150 000 kuvaa, joista monia ei ole julkaistu koskaan. Tässä näyttelyssä niistä oli mukana 71.

Tuli oikeasti halu lähteä Albaniaan. Eiköhän tämäkin kerro jotain näyttelyn kiinnostavuudesta. Luulen siis ihan oikeasti käynnistäväni Albania-projektin.

***

Hyvän taidepäivän iltakin huipentui oikein kunnolla. Taidemaalari Lauri Ahlgrén (s. 1929) piti Lallukan taiteilijakodissa pienet iltapippalot henkilöille, jotka olivat osallistuneet hänen kirjansa tekemiseen. Minä kirjoitin siihen keväällä johdantoesseen. Erittäin hauska ilta, ja oli mukava istua Ahlgrénin sympaattisessa ateljeessa ja tissutella hyviä viinejä:

Eikä ole 81-vuotias mestari juurikaan laiskistunut. Staflialla oli 1960-luvun maalaus, jota hän oli ryhtynyt parantelemaan miltei 50 vuoden jälkeen. Yksi ratkaiseva punainen elementti nimittäin tuntui puuttuvan. Muistutuksena tästä oli maalaukseen kiinnitetty sukka:

Kyllä tämä taidekin on väliin aika hauskaa.