En käy kovinkaan usein taidenäyttelyiden avajaisissa. Kun yrittää käydä mahdollisimman paljon näyttelyissä, sitä haluaa välttää avajaisia lähinnä siitä syystä, että avajaisvierailun jälkeen herää useimmiten halu mennä näyttelyyn uudestaan ja rauhassa. Ja kun ei aika muutenkaan tunnu riittävän, käy kaikki vieläkin stressaavammaksi...
Kavereiden näyttelyt ovat tietysti poikkeus. Nyt niitä osui samalle torstaipäivälle peräti kaksi. Liikoja kritiikkejä ei siis kannata odotella.
Matti Kujasalo (s. 1946) ei ole taas muutamaan vuoteen pitänyt suomalaista näyttelyä. Niinpä Galerie Anhavan näyttely (4.–28.11.) oli ihan oikeasti pieni tapaus:
Ja tuntuupa Kujasalon ote juuri nyt hienolta. Hän myös lisännyt aika rajusti värejä ennen niin mustavalkoisiin konstruktiivisiin teoksiinsa:
En ole oikein koskaan päässyt selville siitä ihmeestä, joka hänen töitään leimaa. Kujasalo on itse aina korostanut sitä, että ei ole lainkaan matemaattinen. Saatan jopa uskoa häntä. Mutta mitä väreihin tulee, on tuo nykyinen värimaailmakin aikamoinen mysteeri. Melkein veikkaisin, että hän on ottanut vaikkapa jonkun Claude Monet'n (1840–1926) maalauksen malliksi ja luonut sen pohjalta värimaailman, jonka on teipittänyt kankaalle jonkun oudon ja intuitiivisesti kehittämänsä satunnaisgeneraattorin avulla. Tiedä häntä. Hän ei nimittäin koskaan kerro. Joka tapauksessa yksi syksyn hienoimmista gallerianäyttelyistä.
***
Ja Forum Boxissa oli näyttelyllään (5.–28.11) toinenkin taiteilija, joka on löytänyt uusia tuulia. Heimo Suntion (s.1955) näyttely on yhtäaikaisesti alakuloinen ja velmuilevan pohdiskeleva, siis tekijänsä näköinen:
Näin Suntio itse: "Nyt olen veistänyt merta pronssiin ja siihen ruuhen eriasteisia hylkyjä kuin palaamassa aaltojen huomaan ja muuttumassa muodoltaan osaksi veden liikettä."
Romantikko hän aina ollut. Mutta hän on myös varsin lukenut ja kirjallinen sekä käsityöläisen lisäksi hyvin käsitteellinen taiteilija, jonka teokset eivät aina avaudu ihan vaivattomasti, enkä edes kuvittelevani saaneeni näyttelyä jotenkin haltuuni avajaispunkku käsissäni ja keskellä avajaisten sosiaalista rituaalia. Niinpä aion mennä sinne kohta uudestaan ja mietiskellä asioita kaikessa rauhassa. Niille, jotka haluavat kuulla taiteilijan äänen, informoidaan tämä: Taiteilijatapaaminen Forum Boxissa 21.11 klo 14.
Sen kuitenkin uskallan sanoa, että tietty estetisoiva maneeri, josta Suntiota aikoinani moitinkin, on hävinnyt sen siliän tien. Kuluneen vuoden aito työn into näkyy.
Mutta mies on siis oikeasti veneentekijäin sukua. Tässä isän ja isoisän tekemä ruuhi, joka on kokenut transformaation ja muuttunut osaksi taidetta:
Matalissa vesissä ja syvissä vesissä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti