Säännöllinen uiminen on lisänyt taideharrastusteni kirjoa. Nyt voin yhdistää uimareissun sellaisiin näyttelypaikkoihin, joita ei muuten tule kunnolla seurattua. Niinpä käyn aika usein Itäkeskusksen uimahallissa, ja samalla tulee helposti käytyä kulttuurikeskus Stoassa, jossa on yleensä kaksi näyttelyä. Niin nytkin – siis keskiviikkona.
Kuvanveistäjä Merja Winqvist (s. 1949) on tullut tunnetuksi inovatiivisena paperinkäsittelijänä. Hänen luonnosta, sen prosesseista ja rakenteista innoituksensa saava työskentelynsä on varsin näyttävää. Siinä on kuitenkin vähän sellainen taideteollinen leima, joka on pitänyt häntä sivummalla "puhtaammasta" kuvanveistosta. Näin siis sanon ja samalla mietin jo itselleni harmistuneena, että mitä hemmettiä. Pitääkö minun olla tällaisten luokitusten vanki? Jos teos puhuttelee, niin turha sitä on aina miettiä tekijän kontekstualisoimista. Tämän hänen Stoan retrospektiivinen näyttelynsä (28.10.–14.11.) oli oikein hieno ja vielä näihin huonoihin tiloihin hyvin ripustettu:
Kuvanveistäjä Merja Winqvist (s. 1949) on tullut tunnetuksi inovatiivisena paperinkäsittelijänä. Hänen luonnosta, sen prosesseista ja rakenteista innoituksensa saava työskentelynsä on varsin näyttävää. Siinä on kuitenkin vähän sellainen taideteollinen leima, joka on pitänyt häntä sivummalla "puhtaammasta" kuvanveistosta. Näin siis sanon ja samalla mietin jo itselleni harmistuneena, että mitä hemmettiä. Pitääkö minun olla tällaisten luokitusten vanki? Jos teos puhuttelee, niin turha sitä on aina miettiä tekijän kontekstualisoimista. Tämän hänen Stoan retrospektiivinen näyttelynsä (28.10.–14.11.) oli oikein hieno ja vielä näihin huonoihin tiloihin hyvin ripustettu:
Jos nyt jonkun moitteen sanan yritän löytää, niin olihan se vähän sellainen porvarillisen siisti näyttely, mutta toisaalta tällaiset teemat ja materiaalit eivät kai oikein muuta kaipaisikaan.
Se on kyllä myös todettava, että on vähän surullista nimittää näin pientä näyttelyä retrospektiiviksi. Kyllä kai Winqvistin 25-vuotinen ura olisi komeammatkin tilat kestänyt.
Stoan parvella kiertää sitten yleensä aina se vähän huonompi näyttely. Niin nytkin. Kuvataiteilija Terhi Sallisen (s. 1968) Tapahtui viime kesänä (26.10.–14.11.) oli epätasainen ja amatöörimäinen. Pari työtä herätti joitain sympaattisia tuntemuksia, mutta opiskelua riittää vielä paljon. Sallinen on valmistunut vähän vanhemmilla päivillään Alfa-Art taideoppilaitoksesta viime vuonna, joten odotellaan nyt kuitenkin vielä. Totuuden nimissä on kuitenkin muistutettava, että tässä taiteellisen ylikoulutuksen maassa on näitä vähän joutavanpäiväisiä taidekouluja aivan liikaa. En nyt saa päähäni yhtään paremmanpuoleista taiteilijaa, joka olisi Alfa Artin kasvatti.
No, nyt tuli jo itsellenikin paha mieli, mutta silkkaa toritaidetta tämä Sallisen jälki toistaiseksi on:
Merja Winqvist esittäytyy myös tekstiilitaiteilijana. Rajan täytyy olla häilyvä.
VastaaPoista