Piipahdin viikonloppuna pikaisesti Tallinnassakin sekä työ- että huvimatkalla. Kumussa kävin sunnuntaina katsomassa kiinnostavan näyttelyn Eesti kunst paguluses – Estonian Art in Exile (3.9.2010–2.1.2011). Yli 200 teoksesta koostuva näyttely esitteli toisen maailmansodan pyörteissä pakolaisiksi siirtyneiden virolaisten tuotantoa 1940-luvulta aina näihin päiviin sekä Yhdysvalloista, Kanadasta, Australiasta että Ruotsista:
Monipuolinen näyttely oli toki vähän epätasainen, mutta mukana oli paljon helmiä ja myös hyvinkin outoja töitä sekä tosi iso joukko aivan uusia tuttavuuksia. Oli myös hauska yrittää jäljittää elementtejä sotaa edeltävästä virolaisesta taiteesta ja mietiskellä vertaillen sitä, mitä Viroon jääneet kollegat varsinkin 1950–70-luvuilla tekivät. Joka tapauksessa tosi kiinnostava näyttely. Luulenpa, että menen sinne uudestaankin, koska joudun työasioissa palaamaan Tallinnaan vielä tänä vuonna. Uskallan muuten suositella aidolle taiteenystävälle Tallinnan matkaa pelkästään ihan tätä näyttelyä katsomaan.
Tässä esimerkiksi yksityiskohta tukholmalaisen Enno Hallekin (s. 1931) Kannettavasta auringonlaskusta (1990–2005):
Kumun ylimmässä kerroksessa oli yhdestä maalauksesta koostuva näyttely. Minimalistina tunnetun Sirje Rungen (s. 1950) Suur armastus – Great Love (30.10.2010–2.1.2011). Vuodelta 2003 oleva kymmenmetrinen maalaus on varustettu myös linnunlaulumusiikilla, mikä lienee viittaus Barnett Newmanin (1905–1970) usein siteerattuun lauseeseen, jonka mukaan "estetiikka on taiteilijalle samaa kuin ornitologia linnuille". No, olihan se ihan hieno, mutta en minä hänen rakkaudentunnustuksestaan täysin polvilleni joutunut:
Ehkä vähän pompöösiä ja pateettista ollaakseen minimalismia.
Sitten tuli jo vähän kiire, joten en ehtinyt kansainvälisestä videokoosteesta Kõik saab korda – Everything Is Goin to Be Allright (29.10.2010–2.1.2011) katsoa kuin Marina Abramovićin (s. 1946) videon Holding Milk (2009), joka oli vähäeleisyydessään sangen intensiivinen:
Tähänkin näyttelyyn ehdin vielä onneksi tutustua kunnolla.
Se on muuten nyt todettava taas aika painokkaasti, että Kumun ohjelma on koko museon toiminnan ajan ollut kadehdituttavan monipuolista ja kiinnostavaa.
***
Sitten tapasin vielä maanantaina taidemaalarin ja videotaitelija Jaan Toomikin (s. 1961) Kuku Kohvikissa Tallinnan Taidehallin alakerrassa. Paljastettakoon nyt sitten, että Toomik tulee olemaan yksi niistä noin kymmenestä virolaistaitelijoista, joita Mäntän kuvataideviikot halusi minun kutsuvan ensi kesäksi Mänttään. Stillkuvaa hänen videostaan Dancing with Dad (2003) tullaan käyttämään kuitenkin markkinoinnissa ennen lopullisen taiteilijalistan julkistamista joskus tammikuussa, joten tässä se:
Tanssi sujuu muuten Jimi Hendrixin Voodoo Childin (1968) tahtiin.
Toomik on mielestäni aina ollut rankalla asenteella varustettu tosi taiteilija, jota eivät nykytaiteen hypeilmiöt ole mihinkään hetkauttaneet. Olen tosi iloinen siitä, että hän tulee taas Suomeen. Häneltä tullaan näkemään useampikin työ.
Toomik on mielestäni aina ollut rankalla asenteella varustettu tosi taiteilija, jota eivät nykytaiteen hypeilmiöt ole mihinkään hetkauttaneet. Olen tosi iloinen siitä, että hän tulee taas Suomeen. Häneltä tullaan näkemään useampikin työ.
***
Tämän ilmeisesti helsinkiläisen taiteilijan töitä olen ennenkin nähnyt Tallinnassa:
Ja tässä on vielä tutkittavaa:
Sitten kävin vielä yleisessä saunassa (Brandmann, Tartu maantee 73) ja otin kunnon löylyt muutaman vanhan venäläismiehen kanssa. Oikein sellainen vanhan liiton sauna:
Oli siis täydellisen onnistunut matka.
Tuo Toomikin Dancing with Dad oli Galleria Huuto Viiskulmassa 2009 näyttelyssä Untuvasade - videoperformansseja, jonka järjestin sinne Anja Helmisen kanssa. Taisi olla lempityöni näyttelyssä.
VastaaPoista