Polkupyöräily on tehokas tapa ottaa kaupunkia haltuun. Väliin jopa niin tehokas, että päivän mittaan tuntuu näkevän vähän liikaakin asioita. Epävirallisemman Katutaiteen lisäksi olen nähnyt kolmessa ja puolessa päivässä jo aika monta virallista julkista taideteosta:
Laulavasta vallankumouksesta tutussa Hirveparkissa (Hirvipuisto) sijaitsee taidemaalari Kristjan Raudin (1865–1943) muistomerkki, jonka suunnittelivat vuonna 1968 muotoilija Eha Reitel (1922–2005) ja kuvanveistäjä Kalju Reitel (1921–2004). Kalju Reitel oli poliittisesti ilmeisen vaikea pala neuvostoviranomaisille, ja niinpä hän olikin taiteilijana vähän syrjässä: hän kävi karkotettuna Vorkutassakin ja opetti sittemmin Tallinnan Pioneeripalatsissa (myöhemmin ja nykyään Huvikeskus Kullo) kuvanveistoa yli neljäkymmentä vuotta. Reiteleiden tytär, taidehistorioitsija Sirje Helme on muuten Viron taidemuseon johtaja.
Vähän raskas ja pateettinen tämä Raudin muistomerkki on, mutta toisaalta sen rytmi on ihan hyvä.
Toomparkissa (Tuomiopuisto) sijaitsee Eestimaa ametiühingute I kongressi delegaatide mälestussammas eli Viron ammattiyhdistysten I kongresin delegaattien muistomerkki, jonka suunnitteli vuonna 1963 kuvanveistäjä Aleksander Kaasik (1908–1994). Arkkitehtina toimi Uno Tölpus. Vuoden 1919 kongressi johti pidätyksiin ja ns. Irboskan veritekoihin, jolloin 25 delegaattia sai surmansa.
Kaasikin veistos lienee Tallinnan säilyneistä neuvostoaikaisista veistoksista lähinnä sosialistista realismia. Kovin on jäyhä.
Vuonna 2008 Kanuti aediin (Knuutinkillan puutarhaan) Mere puiesteen varrelle pystytettiin Mare Mikoffin (s. 1941) ehkä vähän hupaisakin suihkukaivoveistos Pojat sateenvarjon alla, jossa kaksi poikaa siis nimensä mukaan istuskelee sateenvarjon alla. Jos oli jähmeä pateettisuus neuvostoajan veistoksille leimallista, tuppaavat nykyvirolaiset julkiset veistokset olemaan tällaisia postmodernin leikkisiä – juuri sellaisia kuin tämä. Ihan kiva, sanoisin innostumatta liikaa.
Laivastoupseerien talon päädyssä sijaitsee veistos, joka lienee taidetta enemmän kulttuuripoliittinen kiinnostacvuudeltaan. Valeri Jevdokimovin (?) Fjodor Dostojevskin (1821–1881) muistomerkki näyttäisi olevan 1800-luvulta, mutta todellisuudessa se on vuodelta 2002. Venäläisen kulttuurikeskuksen vieressä seisova veistos on Moskovan kaupungin lahja.
Kadriorgin puiston kohdalla meren rannassa sijaitsee Tallinnan kuuluisin veistos, Amandus Adamsonin (1855–1929) Russalka vuodelta 1902. Siellä turistit ja paikalliset hääparit kuvauttavat itseään ja toisiaan. Russalka oli vuonna 1893 Suomenlahdelle uponnut panssarilaiva, jonka mukana meni 117 merimiestä. Taiteenahan tällaiseen ei enää oikein osaa suhtautua – sen on vähän kuin Ville Vallgrenin (1855–1940) Havis Amanda (1908) Helsingissä. Siellä se vain on paikallaan ja on aina ollut ja siellä sen kuuluukin olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti