Leo Tolstoi: Hadži Murat. Suom. Eero Balk. Basam Books 2001.
Vaikka en jaksanutkaan ryhtyä kahlaamaan läpi Tolstoin Valittujen kertomusten (WSOY 1963) kolmiosaista pakettia, ostin antikvariaatista Tolstoin Hadži Muratin, Kaukasukselle sijoittuvan ja tositarinoihin perustuvan pienoisromaanin, joka nyt on suomennettu jo neljättä kertaa.Harold Bloomin (s. 1930) mukaan se on "maailman paras tarina". Tähän en nyt viitsi ottaa kantaa, koska luin sen lähinnä vahvistaakseni kokemusta 'Vanhasta ruunasta', mutta on tämä sankarin kuolemaan päätyvä jäyhä tarina kaikessa yksinkertaisuudessaan vaikuttava. Tämä Basam Booksin paketti on vielä erityisen merkittävä, koska 165-sivuista pienoisromaania täydentää kaksi hienoa tekstiä. Kirjallisuudentutkija Kari Hukkila (s. 1955) on lukenut Tolstoita myös varsin šklovskilaisessa hengessä: "Tolstoilla on hämmästyttävä kyky kirjoittaa identiteetin ja vierauden suhteista, kyky vieraannuttaa esiin arkipäivisiä tosiasioita, näyttää kuinka me mitä erilaisimmilla tavoilla ja tasoilla puhumme vierasta kieltä, olemme itsellemme vieras kieli." Ja hyvin Tolstoin tematiikkaa avaa puolestaan historiallisesti tarkastellen Jaakko-Hämeen-Anttilan (s. 1963) tiivis analyysi. Näin klassikoita pitää toimittaa.
Tuotti kirja vielä senkin seuraamuksen, että ajattelin hetikohta lukea uudestaan Anna-Lena Laurénin (s. 1976) Kaukasus-matkakirjan Vuorilla ei ole herroja (Teos 2009), joka on yksi parhaimpia lukemiani suomalaisia matkakirjoja. Itse asiassa luin myös hänen osuvasti nyky-Venäjää analysoivan kirjansa Hulluja nuo venäläiset (Teos 2009) äskeisellä Pietarin-matkallani, vaikka unohdinkin noteerata sen tässä blogissa. Molemmat ovat siis varsin suositeltavia kirjoja nykymaailman ymmäryksen lisäämiseksi – niin kuin muuten Tolstoikin.
Muuttukohan mikään silti koskaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti