sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Teetä Pietarissa

Perjantaina tapasin puolilta päivin Sami Hyrskylahden, toimittajan, valokuvataiteilijan, tiskijukan – tai ties mitä hän onkaan. Ihmeellinen velho, joka tuntee Pietarissa jokaisen ja jonka jokainen pietarilainen myös tuntee – tämän huomasin, kun kävelimme kaduilla:


 Joimme teehuoneella pari kannullista hyvää teetä:


Seuraamme liittyi Kostja Mitenev (s. ? – ei suostunut muuten kertomaan), taiteilija joka on ollut mukana vähän kaikessa – muun muassa nekrorealistisessa liikkeessä ja sittemmin pietarilaisen uuden median porukoissa. Lähdimme hänen kotiinsa keskustelemaan Pietarin "taideskenestä", jos nyt tällaista nuorekasta ilmaisua uskallan käyttää: 


Mitenevin pään yläpuolella on muuten hänen tuorein teoksensa, jossa näkyy tuhkapilvi. Tai kaikista tuorein teos oli jotain, jonka kävin kuvaamassa vasta seuraavana päivänä. Se oli laiton guerilla-duuni, joka häviää parissa päivässä mutta josta en nyt voi kertoa, koska pitää säästää asioista tulevaan Taiteen artikkeliin. Eli palaan Miteneviin syksyllä tarkemmin. Mutta katsokaa tästä vaikka hänen vanhaa fimiään Followers of Olf.
Ja sitten joimme taas kannullisen teetä.


Mitenev muuten esiintyy hahmona Bruce Sterlingin cyberpunk-kirjassa Zeitgeist (2000).

2 kommenttia: