Tiina Laitasen (s. 1971) näyttely Taidesalongissa keskiviikkona 5.5. oli hauska kokemus. Satuin sinne yhtäaikaa taidemaalari Markku Keräsen (s. 1945) kanssa, mikä ilahdutti minua, koska taiteilijan kanssa on usein hauska katsella näyttelyä. Taiteilija huomaa yleensä sellaisia asioista, johin en itse olisi älynnyt kiinnittää huomioita – hän näkee taiteellisia ratkaisuja ja myös ihan silkan teknisiä juttuja. Hauska on myös jakaa myönteisiä fiiliksiä. Molemmat nimittäin pidimme Laitasen vähäeleisistä ja kummallisista hautausmaafiiliksistä, joita hän oli tuumaillut akvarellin avulla. Meille tuli molemmille sellainen olo, että tässä on jotain uutta:
Keskihuoneen värilliset akvarellit muistuttavat sitä työtä, jota Laitanen on tehnyt pitkin 2000-lukua. Kiinnostavia olivat nekin, mutta etuhuoneen fiilis oli niin voimakas, että se vähän latisti tutumpaa näkyä. Takahuoneen abstrakteihin maalauksiin en saanut puolestani mitään otetta, mutta sen luurangot sitoivat jutun hyvin etuhuoneen kanssa:
Sympaattinen on usein vähän pliisu ja kompromisseja täynnä oleva sana, mutta tämä oli miestäni nimenomaan sympaattinen näyttely, vaikka en ihan kaikkeen tarttunutkaan. Siitä jöi koko päiväksi jotenkin hyvä fiilis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti