sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Julkista taidetta 12: Matka itäiseen Helsinkiin

Tänään keskityin kirjoittamiseen. Tein kuitenkin pienen haastattelumatkan Myllypuron taiteilijakylään ja kävin samalla Itäkeskuksen uimahallissa, jossa on hyvä höyrysauna. Matkustelin metrolla. 
Matka alkoi Ruoholahdesta, jossa on Juhana Blomstedtin (s. 1937) kolmiosainen tilateos vuodelta 1993: sinivalkoinen mosaiikkiseinä rullaportaiden ylä- ja alapäässä sekä laituritasolla suihkukaivoa muistuttava osa, jolla voi vaikka istua kuin piazzalla – siis niin kuin tavallaan, sillä eihän kukaan nyt oikeasti metron laituritasolla varsinaisesti aikaansa vieltä. Kuitenkin sympaattinen teos, jonka avulla voi myös ymmärtää sitä, miksi C-J. af Forselles – vaatimaton ihminen ja todella hieno kirjoittaja – kirjoitti jo 1970-luvulla siitä, kuinka demokraattista konstruktivistinen ilmaisu todellisuudessa on. Taide siis kuuluu kansalle. Blomstedtinkin teoksen päällä voi istuskella, minkä tänään testasin, kun lueskelin siinä metroa odotellen Solomon Volkovin Pietaria – meinasin kirjan uponneena jopa myöhästyä junasta:



Itäkeskuksen Tallinnanaukiolla minua odotti Kimmo Schroderuksen (s. 1970) Kuru (2006):


Veistoksessa on ollut mukana vesielementti, mutta ainakin nyt allas oli peitetty aika pysyvän tuntuisesti. Pitänee ottaa asiasta selkoa. Tuntuu siltä, ettei tämän kaupungin vesielementin sisältävistä veistoksista enää mikään toimi – lukuunottamatta Ville Vallgrenin (1855–1940) Havis Amandaa (s. 1908). Vaikka olenkin aina pitänyt Schroderuksen tuotannosta, en ole ollut Kurusta oikein hirvittävän innoissani, koska en ymmärrä hänen ratkaisuaan tehdä siitä reliefimäistä. Nyt sille jää taakse näkyviin jotenkin epäveistosmainen "takapuoli":


Mutta komea veistoshan se kuitenkin on.

***

Koska minulla oli vähän ylimääräistä aikaa, päätin myös käydä kirkossa – niin ateisti kuin olenkin. Menot olivat juuri alkamassa, mutta ehdin tsekata Vartiokylän seurakunnalle kuuluvan Matteuksenkirkon sisällön – ensimmäistä kertaa elämässäni. Vuonna 1985 vihityssä kirkossa onkin aika veikeä taidemaailma. Anna-Maria Osipowin (s. 1935) kastesyvennys on aika vaikuttava:


Mutta kenen on alla oleva seinällä istuva keraaminen enkeli? Sitä ei kerrota ainakaan seurakunnan kotisivuilla.


Moderni ja ihan kelpo krusifiksi (1990) on puolestaan Arvo Siikamäen (s. 1943) käsialaa: 


Aulassa olleen naivistisen vaivaisukon tekijä ei myöskään selvinnyt mistään. Hirveästi en siitä nyt kuitenkaan jaksa harmistua, sillä kyllä äijä muistuttaa enemmän Lego-hahmoa kuin kuvanveistoa:


Uinnin jälkeen matkasin Myllypuroon, jonka metroaseman edessä matkailijaa odottaa Riikka Purosen (s. 1968) Sirenan kielet (2004), hauska ja vähän arvoituksellinen metallia ja kiveä yhdistävä veistos, jonka osia voi myös pyöritellä ja saada aikaan ääniä. Vähän sellainen rukousmylly, vaikka tänään metroasemala notkuneella porukalla ei ihan rukoukset tainneetkaan olla mielessään:


Olen aina pitänyt Jan Söderlundin (s. 1937) ja Erkki Valovirran (s. ?) suunnitteleman Myllypuron taiteilijakylän (1974) rehevästä ja luonnonläheisestä tunnelmasta:


Olen käynyt siellä useita kertoja aiemminkin, sekä huvikseni kavereita katsomassa että työmatkoilla tekemässä haastatteluja. Yksi uusimmista asukkaista on kuvanveistäjä Pasi Karjula (s. 1964), joka näytti asettuneen jo hyvin taloksi:


Mutta en voinut koputtaa ovelle, koska olin matkalla Olavi Pajulahden (s. 1944, oikealla) terassille, jossa minua ja Kari Jylhää (s. 1939) odotti hyvä latte, jota nautimme kun haastattelin heitä ARS 74:stä ja muutenkin 1970-luvun taide-elämästä ja realismin asemasta suomalaisessa taiteessa:


Ja sitten takaisin kotiin kirjoittamaan. Toisinaan muuten nautin työstäni. Tai oikeastaan aika usein.

2 kommenttia:

  1. Minä olen nähnyt viime kesänä 2015 sen "KURU"n toiminnassa itäkeskuksessa. Se oli ensimmäinen kerta kun olen sen itse nähnyt...

    VastaaPoista