Arkkitehtuuri jää useimmiten tyylisuuntien tunnistamiseksi ja sellaisena arvioimiseksi, ja silloin kyse on useimmiten vain fasadeista. Arkkitehtuuri on kuitenkin paljon muutakin kuin silmälle tehtyä taidetta. Se on jotain, jota voi ja kannattaa lähestyä moniaistisen kokemuksen kautta, ikään kuin fenomenologisesti. Hyvää apua tähän tarjoaa vaikkapa arkkitehti Juhani Pallasmaa, jonka kirja Maailmassaolon taide (Kuvataideakatemia 1993) on tässä suhteessa lyömätön opas. Tästä linkistä voi myös lukea hänen fenomenologista tulkintaansa kodista.
Yksi tapa kokea funktionalistista arkkitehtuuria eli ns. funkista on siis luonnollisesti tehdä kokemuksellisesti kunniaa rakennuksen funktiolle. Esimerkiksi maauimalan arkkitehtuurin laatu paljastuu parhaiten menemällä uimaan. Siispä Helsingin uimastadionille, jossa käyn melkein joka päivä:
Arkkitehti Jorman Järven (1908–1962) vuonna 1938 suunnittelema uimala rakennettiin vuoden 1940 olympialaisia varten, mutta lopullisesti se valmistui sodan viivyttämänä vasta vuonna 1947. Vuoden 1952 olympialaisissa se sitten olikin jo aiotussa käytössään.
Uimalan sisääntulo on sympaattinen joskin vaatimaton, mutta sisällä aukeaakin sitten metsäisen kukkulan keskellä oleva avara ja ilmava maauimala:
Kuva: J-P. Kärnä.
Rakennuksen mahdollisesta teknisestä vanhentumisesta en tiedä toki mitään, mutta ainakin tavalliselle arkiuimarille paikka tuntuu edelleenkin ihan passelilta. Tämä koskee myös raikkaan ilmavia ja valoisia peseytymis- ja saunatiloja, joissa on hieno luonnonvalo – myös lasiovisissa saunoissa – keinovalon lisäksi:
Uskallan siis maallikkkona mutta aitoon kokemukseen nojaten väittää, että Helsingin uimastadion on erittäin hyvää funktionalistista arkkitehtuuria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti