Vaan eikö mitä: Caravaggiot siinä vain olivat lähdössä kotiin. Sisäpihalla oli lisää poliiseja. Duuneja lastattiin juuri pakettiautoon.
Eihän sitä hitto soikoon näin tehdä! Ensinnäkin poliisit olivat kuin huutomerkki, joka keräsi paikalle koko ajan lisää porukkaa, ja toiseksi auto oli sekin turhan hyvin näkyvissä kadulle. Kaiken olisi voinut tehdä kunnolla ja paljon turvallisemmin sisäpihan rauhassa. Nyt minulla esimerkiksi on hallussani valokuva, josta ulospäin merkitsettömän auton merkki ja malli selviävät oikein hyvin ja ennen kaikkea tietysti sen rekisterinumero. Nämä tiedot voisin esimerkiksi myydä jollekin keskieurooppalaiselle rikollisliigalle, joka kyttäilee tiellä liikkuvia miljoonasaaliita. No enhän minä näin toimisi enkä edes tiedä, miten rikollisliigoihin ollaan yhteydessä, mutta sellainen mahdollisuus näin hölmöilevän näkyvästä toiminnasta voi joskus jollekin avautua.
Seurasin näytelmää puiston yläosasta enkä yhtään tiennyt mitä on tekeillä. Diplomaattiautokin oli paikalla.
VastaaPoistaEnkä sitten duunin takia ehtinyt nähdä loppua - kiitos tiedosta!
Ihan kiinnostuksesta kysyisin, että missähän se mainitsemasi "rauhaisampi sisäpiha" mahtanee olla, kun en ole sellaista nähnyt enkä kuullut? Tarkoitatko talon toista päätyä, jossa on se koirien kusetuspuisto, vai asiakassisäänkäyntiä bulevardin puolella? Ihan yhtä näkyviä paikkoja nekin, käsittääkseni muita poistumisteitä ei ole.
VastaaPoistaItse asiassa tarkoitin takapihaa, jossa auto olisi ollut kadulta näkymättömissä. Ja poliisitkin olisivat voineet olla vaikkapa siviileissä.
VastaaPoista