Mutta jatketaan vielä Pietaria, että saan viiveen kurottua joskus umpeen. Lauantaina 15.5. jatkoin uudemman taiteen kartoittamista, joten Eremitaaši sai jäädä hieman ulkokohtaisen tarkastelun kohteeksi:
Minä kiiruhdin erääseen lähiöön, jossa oli sielläkin aika hurjia ja isoja taloja:
Siellä piti myös oleman vähän toisenlainen taidekeskus Nepokorennie 17, johon minulla oli puhelinnumero ja osoite. Kontaktihenkilöni ei kuitenkaan koskaan suostunut vastaamaan (välillä hän painoi puhelimen varatulle, välillä puhelu meni suoraan automaatille), mutta päätin vain lähteä etsimään paikkaa ja toivoa, että jotain löytyisi. Oikea rakennus löytyikin aika pitkän etsimisen jälkeen (katunumeroinnin logiikka jäi minulle täydellisesksi mysteeriksi):
Mutta puhelin ei edelleenkään vastannut, vartija ei suostunut päästämään minua sisään, vaikka miten yritin – jopa röyhkeydellä – eikä talossa ollut kahvilakaan toiminut. Ostin siis läheisestä kioskista vettä, istuin kivistävine jalkoineni rappusille ja odotin. Soitin ja soitin... ja sitten lähdin turhautuneena pois.
Tai en minä oikeastaan ollut niin turhautunut. Kävely pietarilaisessa lähiössä on aika avartavaa ja poislähtiessä metroaseman lähellä olleen bistron piirakkakin oli ihan maukas vaikka kuivalta näyttääkin:
Sitä paitsi aion palata asiaan Taide-lehden artikkeliani varten. Paikan verkkosivut toimivat ja minulla on myös puhelinnumero, joten aion haastattella vielä yhtä tai useampaa paikassa toimivista taiteilijoista. Esimerkiksi Konstantin Novikovin (?) veistokset vaikuttavat kiinnostavilta joskaan eivät kauniilta:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti