Näyttelykuvia 84 & Julkista taidetta 6: Muista pyhittää lepopäivä

Tänään päätin olla menemättä kaupungille katsomaan taidetta, vaikka juuri sunnuntaisin tuleekin usein käytyä näyttelyissä. Oli pakko pyhittää suurin osa päivästä kirjoittamiselle, koska olen olen jo jonkin aikaa ollut kirjoittamassa Suomen arvostelijain liiton 60-vuotisjuhlakirjaan artikkelia kriitikon ja taiteilijan suhteista. Deadline on siis tietysti huomenna. En näköjään opi koskaan. 

Lähdin kuitenkin käymään uimassa ja katsomaaan sisarentyttäriäni, jotka juhlivat synttäreitään Itäkeskuksessa.

Jo Ruoholahden metroasemalla jäin kuitenkin koukkuun. Amatööritaidettakin on aina hauska katsella. Metroasemalla oli peräti kaksi näyttelyä. Toinen oli Bambu Hellstedtin (s. ?) vetämän Helsingin Taiteilijaseuran kurssikeskuksen mallipiirustusryhmän näyttely (4.5.–26.5.):

Oli ihan hyvännäköistä jälkeä. Aivan ihan yhtä hyvältä ei kuitenkaan näyttänyt saman puljun Heidi Romon (s. 1969) ja Mika Hytin (s. 1961) vetämän öljyvärimaalauksen jatkokurssin näyttely (4.5.–26.5.). Kyllä se vain on tuo maalaaminen vaikea laji. Kaikki duunit olivat aika naiivin näköisiä – jos ei muuten niin värimaailmaltaan:

Itäkeskuksessa ajattelin sitten samalla käydä kulttuurikeskus Stoassa katsomassa, että olisiko siellä jotain katsottavaa, mutta eihän se ollutkaan sunnuntaina auki. Katselin sitten Hannu Sirenin (s. 1953) veistosta Stoa (1984): 

Kyllä Stoa on yksi Helsingin hienoimmista julkisista veistoksista ja epäilemättä Sirenin paras tällä alalla. Se on hirvittävän vahva aksentti punatiilisessä ympäristössään – tai itse asiassa paljon enemmän kuin pelkkä aksentti: se on olennainen paikan henkeä luova elementti.
Samaa ei voi sanoa miltei samalta ajalta peräisin olevasta Antti Neuvosen (s. 1937) Kansojen ystävyyden muistomerkistä (1983). Nämä YYA-sopimusta juhlivat Ystävät ja kylänmiehet (voittoisan kilpailuehdotuksen nimi) ovat kyllä aikamoinen kummituskabinetti:

Jos tekivät neukut karmeita veistoksia, tekivät niitä samassa hengessä suomalaisetkin. Mitä tuota peittelemään. Ja miltäkö näyttää ystävyyden lähde nyt, näinä säästäväisinä aikoina:

Miten veistoksia pitäisi valokuvata? Mikä kuvakulma on "totta"?

***

No, sitten tapasin tyttöjä, Elnaa ja Leilaa. Ja olipa siellä vieraana kuvataiteilijasisareni Hannan (s. 1963) lisäksi toinenkin taiteilija, kaverinsa Maaria Oikarinen (s. 1972, jonka kiinnostavassa Hekuma-blogissa voi muuten seurata sitä, miten maalaukset syntyvät, vasemmalla):

***

Metrossa lueskelin mennen tullen Solomon Volkovin kirjaa Pietari (Otava 1996). Nautin siitä aivan suunnattomasti, mutta samalla tuli tosi angstinen olo. Taas yksi 600-sivuinen kirja! Miten ihmeessä ehdin lukea läheskään kaikkea sitä, mitä haluaisin niin tulenpalavasti. Ja aina pitäisi lähteä seikkailemaan sivuraiteille. Kun Volkov esimerkiksi puhuu Modest Musorgskista ja kertoo Ilja Repinin (1844–1930) hänestä juuri ennen kuolemaa maalaamasta koskettavasta muotokuvasta,

haluaisin heti lukea uudestaan Tito Collianderin (1904–1989) kirjan Ilja Repin (Tammi 1944), jonka olen joskus nuoruudessani kerran lukenut ja josta en muista oikein mitään sekä tutustua kunnolla Musorgskin sävellystuotantoon. Nyt kuuntelen vain puolihuolimattomasti YouTubesta joitain osia Näyttelykuvista (1874). 

Mitä tarkoittaa muuten "koskettava"? Sitä, että olen nähnyt Musorgskin kaltaisia juoppoja kuolevan viinaan. He ovat olleet minun ystäviäni. Ainakin se on koskettavaa. Ja nyt kun maalausta katson, tajuan vielä paljon paremmin sen, miten hyvä realistinen maalari Repin oli.

***

Ja vielä yksi huono veistos ennen kotiinpaluuta. Ruoholahdessa on yksi Helsingin kammotavimmista veistoksista, arkkitehti Pekka Helinin (s. 1945) Sitran talon eteen tekemä nimeton cor-ten-laatikko (2000), jonka kaisloja mallaavista piikeistä osa on kadonnut, osa vääntynyt ja osaan pannaan aina roskaa (muovikasseja ja tyhjiä pulloja) koristeeksi, eikä valaisinmekanismikaan ole koskaan toiminut. Se pitäisi ihan oikeasti purkaa välittömästi:

Ja sitten takaisin kirjoittamaan. Elämä on aivan liian lyhyt. Järkyttävän lyhyt. Ei tässä kerkiä mitään kuin raapaisemaan.