Torstaina 6.5. oli taas tyypilien helsinkiläinen avajaispäivä. En ole yleensä kovin innostunut avajaisista – nykyään kun en edes nauti ilmaista viinaakaan. Jos yrittää lähinnä vain katsoa taidetta, kannattaa tietysti katsoa sitä rauhassa, muuten saattaa joutua käymään näyttelyssä suotta kahteen kertaan. Lähdin kuitenkin liikkeelle. Helsingin pienen taidejetsetin olisi tietysti nähnyt Anhavalla Ernst Billgrenin (s. 1957) näyttelyssä (6.5.–30.7.) – mutta sinnehän vielä ehtii.
Menin sen sijaan Muu Galleriaan (7.5.–30.5.) katsomaan Outi Sunilaa (s. 1970), kun huomasin hänenkin olevan kiinnostunut katutaiteesta. Näin Sunila itse: "Arjen pimeä puoli tuntuu kiinnostavammalta kuin se, mitä tapahtuu tunnelin yläpuolella. Seinillä keskustellaan asioista joita ei sanota ääneen. Fundamentalismi, ateismi, hedonismi, rasismi ja rakkaus, näennäisen sopuisassa dialogissa kertomassa omaa totuuttaan siitä, millainen maailma on tai pitäisi olla. Kun kuvia alkoi kertyä – takapihoilta, porttikongeista, siltojen alta – aloin etsiä niille visuaalista muotoa, representaatiota taiteen kontekstissa."
Voi tietenkin kysyä, syntyykö tässä taiteen kontekstissa mitään lisäarvoa, mutta en osaa itsekään vielä sitä kommentoida. Pitää siis miettiä. Minua itseäni on kiinnostanut pelkkä dokumentointi, mutta minähän en olekaan taiteilija. Taiteilijankin on kuitenkin syytä asiaa miettiä.
Taiteilijasta oikealle syntynyt reikä kertoo ihan hauskasta ideasta: yleisö sai ottaa mukaansa yhden vapaavalintaisen rintanapin, jonka taiteilija sitten korvaa uudella. Mutta kyllä tätäkin pitää miettiä. Onko se nyt ihan jees, että rasisti saa ilmaiseksi jonkun somaleita pilkkaavan badgen? [Tai kyllähän minä tiedän, että rasistit eivät yleensä tuppaa vierailemaan Muu Galleriassa. Mutta silti.]
No, hauska näyttely kuitenkin. Ja rottavideokin oli nimenomaan hauska. Taiteilija itse: "Koulutan rottia, istun niiden kanssa päiväkausia ja toivon, että kaaos muuttuisi loogiseksi toiminnaksi ja saisin videoni kuvattua. Ne eivät ole ihmisiä vaikka toimivat samaan tapaan."
Tai ehkä tämä kaikki on tragikoomista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti