Kuvataiteilija Jani Leinonen (s. 1978) soitti minulle eilen ilman mitään varsinaista asiaa. Olimme aika lähellä toisiamme, joten päätimme tavata Showroom Helsingissä, jonne hän oli matkalla.
Jani Leinonen ja ylisöpö vihreä varsa.
Seinillä oli jo ripustettuna ja avajaisia odottamassa Riikka Hyvösen (s. 1982) ja Rakel Liekin (s. 1979) Ylisöpö! (7.5.–6.6.). Minulle tällainen kuvakieli ja siitä tehtävä näyttely on silkkaa campia, jota en aina oikein jaksa. Nyt en jaksanut lainkaan. Leinonen halusi kuitenkin haastaa minut keskusteluun taiteilijan tietoisuudesta, valinnanvapaudesta ja campista. Puhuimme tässä yhdeydessä Hyvösen ja Liekin lisäksi Petri Ala-Maunuksesta (s. 1970) ja yllättäen jopa Matti Kujasalosta (s. 1946), vanhasta kunnon teippimaalarista, jota kummatkin selvästikin ihailemme taiteiljana. Muuten olen Leinosen kanssa ylensä joka asiasta eri mieltä, mutta viihdymme silti hyvin toistemme kanssa. Vähän kummallista.
Sitten puhuime vielä katutaiteesta, ja hän kertoi vähän menneisyydestään silläkin alalla. Saatan vielä haastatellakin häntä tästä aiheesta.
Jos camp olikin ehkä ensimmäisiä yrityksiä rikkoa modernismin luomien makujärjestelmien rajalinjoja, on siitä jo aivan helvetisti aikaa. Se ei vain yksinkertaisesti enää ole kovin kiinnostavaa. Sen pitäisi olla ihan "so last season", niin kuin jotkut nykyään sanovat. Niin kuin isot silmät ja vaalenapunainenkin mielestäni ovat.
Huonon maun kultivoiminen ei ole enää kovin kiinnostava tai vallankumouksellinen asia.
Feministinen kannanotto oli helppo leimata. Ei kovin vallankumouksellista sekään.
VastaaPoistaKovin väsynyttä.
Ei tämä taida olla feministijuttu ollenkaan – vaikka helppohan se on aina sellaiseksi tehdä. Samalla tavalla suhtautuisin kuitenkin niihin kaikkiin Basquiat-klooneihin, joita taidemaailma on pullollaan. Mutta väsynyt varmaan olen. Eikä viisikymppinen äijä enää voi kovin vallankumouksellinen ollakaan.
VastaaPoistaNiin ja vielä lisää: lienee syytä miettiä enemmän sitä, onko kyseessä todellisuudessa tai siis merkittävissä määrin "feministinen kannanotto". Minä näen tällaisen estetiikan pikemminkin nykytaiteelle ominaisena uusformalismina, jolla ei tietyn kannanottomaisen eleellisyyden sijaan ole kuin lieväää affirmatiivista vaikutusta. Vähän kuin uskontunnustusta mutisisi. Vaikka merkkaahan sekin tietysti jollekin jotain.
VastaaPoistatekotaiteellista pinnallista paskaa. ei sitä mikään feministinen kuorrutus muuta.
VastaaPoistaLiekin ja Hyvösen työt oli erilaisia!! Ja se on riemastuttava poikkeus tässä tasaisen tylsässä taidemaailmassa!
VastaaPoista