Näyttelykuvia 94 & 95 & 96 & 97 & 98 & 99 & 100: Seitsemän päivässä on kai jo liikaa

Lähdin aamulla taas näyttelykierrokselle ja uimaan. Iltapäivän olin varannut kirjoitushommille ja Kritiikin Uutisten toimittamiselle. Kierros alkoi Helsingin Taidehallista, jonne kuvanveistäjä Kari Huhtamo (s. 1943) oli rakentanut peruutusajalle pikaisen näyttelyn (18.5.–13.6.). Huhtamon geometriaa ja luontoa yhdistävä veistotaide on mielestäni mennyt teollisuusmaisuudessaan jotenkin liian viileäksi ja muotoilulliseksi, jotta jaksaisin taiteena siitä olla kovinkaan kiinnostunut. Ymmärrän kuitenkin, että juuri tällaista taidetta voisi olla esillä jossain suomalaisen lähetystön tai vientifirman aulassa. Sen verran viileää ja samalla kliseistä mutta toki myös komeasti toteutettua se tuppaa olemaan:

Yhtä kliseisiä olivat myös tarjolla olevat filminpätkät Huhtamon teollisesta metodista ja tuoreesta Tretjakovin uuden gallerian näyttelystä – jossa ei muuten sinänsä mitään sellaista ihmeellistä ole, että erityistä Tretjakov-korttia kannattaisi menestyksensä manifestoimisessa käyttää. Rahalla saa ja hevosella pääsee.

Aikamoinen déjà vu syntyi myös siitä, että näyttelyn taustalla soi Erik Satien (1866–1925) musiikki. Näin nimittäin oli asianlaita myös silloin, kun Huhtamo viimeksi esiintyi Taidehallissa yksityisnäyttelyllään vuonna 1999. Liki kymmenen vuotta eikä muutosta mihinkään suuntaan! Eikä Satien Gymnopédioilla ja Huhtamon kuvamaailmalla sitä paitsi mielestäni ole minkäänlaista suhdetta toisiinsa. Paitsi tietenkin se, että vuonna 1917 Satie sävelsi kokeellista huonekalumusiikkia (musique d'ameublement), eräänlaista hissimusiikin esimuotoa. Tällaista itseironiaa Huhtamolla tuskin kuitenkaan on. Ajatus loungeveiston trendikkyydestä on silti ehkä vähän hauska. 

PS. 29.5. Jaa, voisinhan minä tietysti senkin vielä mainita, että Satie on ollut minulle aina aika merkittävä säveltäjä. Hänen suomeksi ilmestynyt kirjoitusvalikoimansa Muistinsa menettäneen muistelmat (jack-in-the-box 1996) on sekä toimittamani että kustantamani. Itse asiassa koko kustantamo sai nimensä Satien samannimisestä pantomiimistä vuodelta 1899.

Erik Satien omakuva.

***

Mutta Taidehallin studiossa olikin sitten jotain uutta ja kiinnostavaa. Jenni Hiltusen (s. 1981) uusi mustavalkoinen ja todella hienosti kuvattu videoteos Blink (2010; 18.5.–13.6.) oli kummallinen mutta kaunis surrealistinen kuvakertomus, jossa oli myös ehkä vähän kiehtovakin SM-ulottuvuus. Vähän sellainen epämiellyttävä ja outo pedofiilinen olo sitä katsellessa kuitenkin tuli:

Oli myös kiinnostavaa sattua paikalle juuri sopivasti. Brittitähti Isaac Julien (s. 1960), jonka näyttely peruttiin Kiasmassa rahojen loputtua, oli juuri mittailemassa hallin tiloja tulevaa Helsingin juhlaviikkojen näyttelyään varten:

Ettei vain olisi niin, että Taidehallin pitää vähän saada nokitella Kiasmalle, kun se puolestaan viime vuoden juhlaviikoilla sai Eija-Liisa Ahtilan (s. 1959) jo sovitun näyttelyn Taidehallissa peruuntumaan?

***

Sitten menin Korjaamolle, jossa en ole pitkään aikaan käynytkään. Vaunuhallin pikkuruisessa studiossa esiintyi Vapaasta Taidekoulusta vuonna 2004 valmistunut Siiri Pohjolainen (s. 1979). Hänen kukkakollaasinsa (30.4.–6.6.) ovat iloisia, täynnä pusuja ja halauksia. Peace and love! Ihan sympaatista vaikka ehkä silti vähän tavanomaista:

Vaunusalissa – siis ravintolan seinillä – oli Barcelonassa ja Helsingissä työskentelevän Päivi Koskisen (s. 1977) Monday (26.3.–6.6.), valokuvia ihmisistä vaatteet päällä erilaisissa suihkuissa. Tiedotteen mukaan teos "käsittelee ihmisten rutiininomaista käyttäytymistä ja ahdistusta yhteiskunnan ja median määrittelemien toimintamallien puristuksessa. Olemmeko valinneet oikean työn ja parhaan kumppanin? Onko perheen haluaminen henkilökohtaisen ja ammatillisen kasvun tiellä?" On minun kyllä pakko todeta, että en ymmärrä tällaista polopoloa lainkaan näiden kuvien yhteydessä:

  

Jotain hauskaa – tai siis ehkä siis pikemminkin tragikoomista – kuvissa silti oli. Mutta turha niitä mielestäni on dokumentaarisiksi sanoa, niin kuin Koskinen itse tekee.

***

Varsinaisessa Korjaamo Galleriassa oli sitten sarja Denise Grünsteinin (s. 1950) Skagen-kuvia (30.4.–6.6.). Grünsteinhan esiintyy samaan aikaan myös Nykytaiteen museo Kiasmassa. Jotain kiehtovaa näissä kuvissa on, vaikka en ihan ymmärräkään sitä, miksi muutenkin arvoituksellisen kauniista kuvista pitää ottaa rakeisia osasuurennoksia. Tai ymmärrähän minä tavallaan, koska niistä tulee vähän sellaisia modernin metafyysisen maalauksen kaltaisia ihmemaailmoja:

***

Uinnin jälkeen jatkoin matkaa Kalevankadulle. Galleria Katariinassa oli nuoren, Taidekoulu Maasta pari vuotta sitten valmistuneen Inka-Maaria Jurvasen (s. 1980) taidokkaita vanerille toteutettuja lyijykynäpiirustuksia:

Vähän absurdia, vähän surreaalista ja jotain vähän pervoakin. Pankaa nimi muistiin. Soitin jopa eräälle kaverilleni, joka vähän harrastaa taiteen ostamistakin, että menisi nyt ihmeessä heti ostoksille.

***

Naapurissa Valokuvagalleria Hippolytessä oli kaksi näyttelyä. Isompi näyttely oli tosi hauska, vapautunut ja itse asiassa myös aika rajun poliittinen. Sari Vennolan (s. 1965) Paperinuket (7.–30.5.) kuvaa vanhenevia ja rypistyviä naisia ylväissä alusasuleikeissä. Hauskuudessaan myös hieno näyttely, jossa hersyvän huumorin lisäksi oli mukana arvokkuutta ja kauneuttakin (joskaan ei ehkä juuri nyt alla näkyvissä kuvissa):

Studiossa oli esillä Pietarissa syntyneen Nelli Lindholmin (s. 1967) Pietari-aiheisia kuvia, jotka jäivät kyllä minulle – juuri Pietarissa käyneellekin – täysin vieraiksi:

Mukana oli myös äänimaisemaa Pietarista. Kummallista ja tyhjänpäiväistä. Tai sitten päivän seitsemäs näyttely oli vain jo vähän liikaa. Olen pahoillani.