Maaantaina 17.5. piti palata Pietarin jälkeen Suomen arkeen. Maanantaihan on yleensä kriitikon vapaapäivä, kun miltei kaikki museot ja galleriat ovat kiinni, mutta kyllähän ahkera silmä katsottavaa löytää. Kun kävin rautatieasemalla vaihtamassa taskuun jääneitä ruplia euroiksi, niin enköpähän huomannut rautatieaseman postihallissa Suomen Kalligrafiyhdistyksen 10-vuotisjuhlanäyttelyn Matka 2010 (16.5.–30.5.):
Kunnon kalliagrafiassahan on jotain aivan erityisen viehättävää, mutta toisaalta perinteet ovat aika painavia – muun muassa Kiinasssa, Japanissa ja islamilaisessa maailmassa. Ei ole helppoa olla hyvä. Onkin pakko todeta, että jos tämä juhlanäyttely yrittää harrastuksen tilasta näyttää jonkun parhaimman valikoiman, ei taso ihan hirvittävän hyvältä näytä. Amatöörithän ovat toki amatöörejä, ja on hienoa, että ihmiset harrastavat intihimoisesti jotain, mutta vähän liikaa nyt oli pikkusievää piperrystä näytillä. Oli siellä kuitenkin joitain helmiä, kuten vaikkapa Sirkka-Liisa Värrin Muuttomatka:
Ja sitten menin lempikirjastooni Kirjasto 10:een, jossa on yleensä kaksi näyttelyä: takaseinällä stagella isompia juttuja ja vitriineissä keräilijöiden hassutuksia. Stagella oli pieni kokoelma Jukka Vatasen Lapinkuvia (19.4.–16.5. – näyttely oli siis jo yliajalla), sympaattisia mustavalkoisia Leica-kuvia Tenolta vuodelta 1969. Vatanenhan on klassinen rockkuvaaja jo minun nuoruudestani – hänen käsialaansa on muun muassa Wigwamin Tombstone Valentinen (1970) kansi. Tämä sattumusten maailma se sitten vasta kummallinen onkin: olin juuri edellisenä päivänä Pietarin junassa kuullut tätä levyä ensimmäistä kertaa sitten varmaan kahteenkymmeneen vuoteen, kun törmäsin erään vanhan kaverini miesystävään junassa ja hänellä oli soivissa vempeleissään juuri käynnissä albumin nimibiisi. Ja hitto, että se kuulosti hyvältä!
Ja ihan kiinnostuneena sitä sitten katsoi vitriineissä olleita turhakkeitakin anonyymin keräilijän näyttelystä Saisinko paprikan? – Suolasirottimia ja muita tarpeellisia tavaroita.
Eihän näistä voi tulla kuin hyvälle päälle. Kyllä. Kyllä se pienikin on usein kaunista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti