Eilisellä uintireisullani ajattelin pitkästä aikaa käydä Töölössä Galerie Oljemarkissa, jossa ei nykyään ole kovinkaan usein kiinnostavia näyttelyitä. Ei ollut nytkään. Siellä oli grafiikan näyttely, Graafikot Oljemarkilla (26.5.–18.6.) joka oli vähän sellainen pikkuhauska kesäinen myyntinäyttely: muutama kova nimi ja hyvää tasalaatua. Mukana olivat Hanna Varis (s. 1959), Virve Lilja (s. 1968), Seppo Tamminen (s. 1944), Juha Tammenpää (s. 1959), Outi Heiskanen (s. 1937), Päivi Somppi (s. 1973), Esko Railo (s. 1961), Maarit Kontiainen (s. ?), Inari Krohn (s. 1945) ja Hannu Hyrske (s. 1949). En oikein jaksanut innostua mistään, eivätkä teokset luonnollisestikaan käyneet erityisempää vuoropuhelua keskenään, kunhan olivat näytillä, kuten tässä Varis ja Lilja:
Mutta ei kai tällaiselta näyttelyltä niin kauheita voi vaatia. Parempi siis kun en sano enää mitään.
***
Mutta käynti myöhemmin Rikhardinkadun kirjaston toisessa kerroksessa oli sitäkin palkitsevampi. Taidemaalari Olavi Pajulahti (s. 1944) oli laittanut kirjaston hauskaan Hyllygalleria Hyvinpieneen esille melko pieniä mutta sitäkin intensiivisempiä pigmenttiduunejaan nimellä Matkamaalauksia ja hiekkapiirtoja (1.–30.6.):
Ja nehän muuten ovat intensiivisiä. "Silkkaa värin libidoa", sanoi Pajulahti itse, ja jatkoi: "Jos jokin niissä muistuttaa modernismia, on se tahatonta." Mitäpä tuohon lisäämään. Itse asiassa koko hylly näytti kuitenkin vähän käsitetaiteelliselta installaatiolta:
Kirjaston toisessa kerroksessa kannattaa muutenkin aina silloin tällöin piipahtaa. Siellä nimittäin sijaitsee kuvataiteellisesti painottuneen kirjaston taiteilijakirjakokoelma, joka on myös näyttelyn tavoin esillä vitriineissä. Tällä hetkellä esillä on perusnäyttely, mutta vitriineissä järjestetään myös vaihtuvia näyttelyitä. Kokoelmaa on nyt kartutettu 10 vuotta, ja sen kautta saa oikein hyvän kuvan suomalaisen tateiijakirjan tilannteesta. Ja se on muuten hyvä.
Jottei jäisi epäselväksi, niin taiteilijakirja ei siis ole taiteilijasta kertova kirja vaan taiteilijan tekemä kirjan kaltainen taideteos. Jaakko Lintinen kirjoitti yliopiston kirjaston taiteilijakirjanäyttelyn luettelossa aikoinaan vuonna 1988 näin: "Määritelmät on syytä pitää väljinä. Siis: kysymyksessä ovat taiteilijoiden tuottamat kirjat, joiden tarkoituksena ei ole noudattaa kirjan perinteistä konventiota. Taiteilijakirjat eivät pyri olemaan kirjallisuutta, eikä niiden tarkoituksena ole esiintyä myöskään taiteesta kertovina kuvateoksina. Taiteilijakirjat on tehty itsenäisiksi taideteoksiksi. Niistä voi esimerkiksi koota helposti liikuteltavan pienoisnäyttelyn. Kirjan vaihteleva volyymi laajentaa mahdollisuuksia käsitellä muotoja, ideoita ja sisältöjä. Sovellutusten lukumäärä tuntuu loputtomalta."
Ja sovellutuksiahan Rikhardinkadun kirjastossa riittää – tässä vaikkapa Ismo Kajanderin (s. 1939) Pyhä (taide)kirja (2001):
Hyllyissä riittää katsottavaa ja pohdittavaa pitemmäksikin aikaa:
Katsomista ja pohtimista voi jatkaa kotonaan tietokoneen äärellä, sillä kokoelma on viety myös verkkoon: RikArt esittelee koko kokoelman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti