Kati Lintonen (toim.): After Sauna Art. Elonkorjaajat ja valokuva. Maahenki & Suomen valokuvataiteen museo 2010. [Tekstit: Anja Olavinen, Ilkka Juhani Takalo-Eskola, Elina Heikka, Carl-Erik Ström, J.O. Mallander, Antero Kare, Anna-Kaisa Rastenberger]
Valokuva oli tärkeä väline 1970-luvun taiteilijaryhmä Elonkorjaajille, ja on siksi on hienoa, että Suomen valokuvataiteen museo, kumppaninaan hyviä taidekirjoja jo pitkään tehnyt Maahenki, on tarttunut aiheeseen sekä näyttelyllä että ihan oikealla kirjalla – ei siis millään pikkuruisella läpyskällä. Vähän sellainen ambivalentti olo tätä lukiessa kyllä tulee. Ryhmän historiaa käydään hyvin dokumentoivasti – ja jopa vähän kriittisestikin – läpi ja sitten toisaalta ryhmän jäsenet itse laativat omaa hagiografiaansa ehkä vähän liikaakin historiallisesta roolistaan haltioituneena. Tämä koskee varsinkin J.O. Mallanderia (s. 1944). Hänen merkityksensä suomalaisessa taidekeskustelussa on aikoinaan ollut hyvin merkittävä, ja hän oli esimerkiksi kirjoittajana tärkeä monen taideilmiön lanseeraajana, mutta nyt hän yrittää kyllä vähän falskisti tehdä itsestään vielä erityistä valokuvavaikuttajaakin. Ihan suotta. Paljon mieluummin olisi lukenut enemmän vaikkapa Philip von Knorringista (s. 1948), joka tuntuu jäävän koko ajan varjoon, koska hän ei ole koskaan tehnyt itsestään mitään erityistä historiallista numeroa. Häntä olisi voinut vaikka haastatella, jos ei häntä kirjoitushommiin saada.
On aika hyvä veto, että äijien rinnalle on nyt myös nostettu vaimot ja tyttöystävät, ja on tuotu esiin esimerkiksi sitä, kuinka hyvä ja tärkeä valokokuvaaja Ilkka Juhani Takalo-Eskolan (s. 1937) vaimo Kirsti Takalo-Eskola (s. ?) oli muun muassa performanssidokumentaatioiden tekijänä. Enpä muista hänen nimeään ennen näiden kuvien yhteydessä lukeneeni.
Jotenkin minusta tuntuu, että motkotan nyt vähän liikaa sekä näyttelyn että kirjan suhteen, mutta todettakoon siis painokkaasti, että pidän molempia suuressa arvossa, ja olen aina ollut kiiinnostunut Elonkorjaajista, ja siksi olisin halunnut ehkä vielä vähän enemmän. Olen aina arvostanut Mallanderiakin – omistan muun muassa kaikki hänen toimittamansa lyhytikäisen taidelehti Iiriksen (1968–70) numerot ja olen ne kaikki myös kannesta kanteen lukenut – mutta en vain jaksa sitä loputonta itsekorostusta, mikä häntä riivaa. Ja myös sitä yhtä lailla loputonta valitusta siitä, kuinka hän on tullut väärin ymmärretyksi ja syrjityksi. Puppuahan se suoraan sanoen on. Nauttii hän esimerkiksi valtion ylimääräistä taiteilijaeläkettä. Toisin kuin esimerkiksi vähän vanhempi mutta taatusti yhtä klassinen performanssitaitelija, runoilija, muusikko jne. Mattijuhani Koponen (s. 1941). Eihän tämä nyt ihan tähän asiaan liity, mutta olisi tässäkin taiteen keskustoimikunnalle vähän mietittävää.
Tai nythän minä sen itse asiassa keksinkin: Mallanderin puheet eivät ole kovin Elonkorjaajat-henkistä. Ehkä von Knorring on todellisuudessa se kaikista zeniläisin koko äijäkööristä. Hän kun on melkein näkymätön.
On tämä silti ihan hyvä kirja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti