Näyttelykuvia 123 & 123½: Vakavaa vai ei?

Aamun kirjoitin Art Ii Bienaalin luettelotekstiä – johon palaan sitten joskus myöhemmin, kun se on ilmestynyt – ja sitten lähdin uimaan ja katsomaan vähän taidetta. Kävin Muu Galleriassa katsomassa hampurilaisen taiteilijatalo FRISEn yhteisnäyttelyä Gegenliebe (4.–24.6.), joka on levittäytyyt muuallekin Helsinkiin, Hippolyten studioon, Kalevankadun Sin City -liikkeeseen ja Kynnys ry:n Galleria Kioskiin – juoksemista olisi siis taas tarjolla.

Vähän sellainen omituinen hyvä maku näyttelystä jäi, vaikka en oikein ymmärrä edes miksi. Esimerkiksi Sabine Mohrin (s. 1953) Simply Twist (2010), jossa aurinkomoottorilla heiluvat kuminauhan ja villalangan päässä olevat pingispallot kävivät omaa turhanpäiväistä tanssiaan, oli vain vastustamattoman hauska:

 
Vähän sama koski Torsten P. Bruchin (s. 1973) yli 9-minuuttista videota Sisyphos (2010), jossa ei kovin kummoisia tapahtunut mutta jonka huumori piti lujasti otteessaan – oli siis yllättävän helppo katsoa näinkin pitkä videoduuni – kuvatessaan elämän sisyfosmaista tapahtumattomuutta:

 

Kumpikaan edellä mainituista teoksista ei ollut taatusti mitään suurensuurta taidetta, mutta ne saivat minut kyllä miettimään aika vakavasti, että kuinka vakavaa nyt kaiken taiteen sitten ylipäänsä pitää olla. Nämä molemmat duunit olivat vähän niin kuin hyviä popbiisejä, joista hetken aikaa pitää ja jotka eivät sitten enää myöhemmin toimi kuin mahdollisesti nostalgian lähteenä. Mutta eikö taide voisi olla myös tällaista? Kuka sen sanoo, että kaiken taiteen pitää yrittää olla mahdollisimman vakavaa ja veret seisauttavasti suuria teemoja käsitelevää? Tässä näyttelyssä kokonaisuuskin oli hauskan toimiva, vaikka en puolen vuoden kuluttua todennäköisesti muista yhdenkään taiteilijan nimeä [näin muuten käy oikeasti surullisen usein].

***

Paljon arvoituksellisempaa ja myös voimakkaampaa taitaa toisinaan olla se ihan oikea arkinen elämä. Nytkin näyttelyssä käyntiä edelsi tilanne, jonka innoittamana soitin 112:een ja kerroin, että kaupungilla on hengenvaarallinen talo, josta tippuu isoja julkisivulaattoja:

Laatat olivat tippua Albertinkatua kävelleiden Venäjän laivaston matruusien päälle – eivät siis minun päälleni. Sitten kävin näyttelyssä ja enköpähän galleriasta tullessani törmännyt taas samaan matruusiryhmään – niin kuin he olisivat hämärästi vainonneet minua:

Eihän tälläkään mitään suurta merkitystä ole, mutta elämä vain tuntuu joskus kummalliselta. Se oli muuten toinen kerta elämässäni, kun soitin hätänumeroon. Ensimmäinen oli viime vuonna, kun sain kadulla kävellessäni sydänkohtauksen. Sekin tuli mieleeni. Ja mieleeni tuli sitten myös Dashiel Hammettin eksistentialisinen kertomus Maltan haukasta (1930, suom 1955 & 1987), jossa miehen päähän meinasi osua katolta tippunut palkki ja mies lopetti porvarillisen ja turvallisen elämänsä ja katosi noin vain...

***

Kummalliselta tuntui myös se, että joku haluaa mennä naimisiin Suomen valokuvataiteen museossa. Varsinainen suunniteltu näyttelykäyntini meni nimittäin häiden takia pilalle. Olin suunnitellut tutustuvani kunnolla museon kokoamaan Elonkorjaajien valokuvanäyttelyyn After Sauna Art (9.6.–29.8.). Ehdinkin vähän katsoa ensimmäisessä huoneessa olevia Jan Olof Mallanderin (s. 1944) ja myöhemmin lukemattoman määrän levynkansia tehneen Erik Uddströmin (s. 1944) kuvia, kun yhtäkkiä alkoi pauhata häämusiikki. Huomasin myös, että hääväkeä oli niin paljon, ettei minulla olisi mitään mahdollisuutta katsoa näyttelyä rauhassa – tai ylipäänsä edes nähdä mitään:

Lähdinkin sitten heti aika myrkyllisen vittuuntuneena pois. Mutta ei pitkään mennyt, kun alkoi jo vähän naurattaakin. Mikäs siinä, jos joku tulee autuaaksi menemällä naimisiin valokuvataiteen museossa. Mutta jos se oli vain joku tosi-tv-juttu, niin sitten voisi vaikka tehdä valituksen museon johdolle. Vaikka paha tässä on valittaa, kun menee pressikortilla aina maksutta sisään. Mutta ajatelkaa sitä ressukkaa, joka on lähtenyt junalla Pieksämäeltä varta vasten tätä näyttelyä katsomaan. Onhan sellainenkin mahdollista. 

***

Ja sitten pitikin jo ruveta kirjoittamaan Ilkkaan arvostelua Atenumin Veikko Vionoja -näyttelystä.