Tämä aamuna heräsin aivan liian aikaisin postilaatikon kolahdukseen. Sieltä tuli ainoa päivittäinen lehteni, Kauppalehti, jossa oli lyhyt arvioni Helsingin taidemuseon Intia-näyttelystä:
Maailma ei ole vielä valmis
Helsingin taidemuseo ei pelkästään seuraa trendejä vaan yrittää myös syventää aloittamiaan projekteja.
Helsingin taidemuseo järjesti vuonna 2006 suuren Intia-aiheisen taidenäyttelyn India Express, jossa esiteltiin sekä intialaista populaarikulttuuria että myös nykytaidetta. Normaali menettelytapa taidemaailmassa on valitettavan usein sellainen, että ison maantieteellisesti rakennetun näyttelyn myötä alue tulee ikään kuin ”hoidettua” ja siten jää pois tulevista päiväjärjestyksistä. Olikin aika hämmästyttävää huomata, että Helsingissä järjestetään saman museon toimesta näin nopeasti uusi mittava Intian taidetta käsittelevä näyttely. Ja kun tarkemmin asiaa mietti, tajusi myös aika riemastuttavasti, että juuri näinhän sitä pitäisikin toimia. On aivan turha luulla, että yhdellä näyttelyllä pystytään kovinkaan kattavasti kartoittamaan taidetta sellaisessa maassa, joka tuota pikaa painaa Kiinan ohi väkiluvun määrässä.
Helsingin taidemuseo järjesti vuonna 2006 suuren Intia-aiheisen taidenäyttelyn India Express, jossa esiteltiin sekä intialaista populaarikulttuuria että myös nykytaidetta. Normaali menettelytapa taidemaailmassa on valitettavan usein sellainen, että ison maantieteellisesti rakennetun näyttelyn myötä alue tulee ikään kuin ”hoidettua” ja siten jää pois tulevista päiväjärjestyksistä. Olikin aika hämmästyttävää huomata, että Helsingissä järjestetään saman museon toimesta näin nopeasti uusi mittava Intian taidetta käsittelevä näyttely. Ja kun tarkemmin asiaa mietti, tajusi myös aika riemastuttavasti, että juuri näinhän sitä pitäisikin toimia. On aivan turha luulla, että yhdellä näyttelyllä pystytään kovinkaan kattavasti kartoittamaan taidetta sellaisessa maassa, joka tuota pikaa painaa Kiinan ohi väkiluvun määrässä.
Helsingin taidemuseo herätti kiinnostuksen, ja sen Intian taiteeseen paneutunut henkilökunta – etunenässä tästäkin näyttelystä omalta osaltaan vastanneet näyttelypäällikkö Erja Pusa ja amanuenssi Sointu Fritze – on siis saanut käyttää lisääntynyttä asiantuntemusta hyväkseen sen sijaan, että heidän olisi pitänyt hyökätä trendien mukana seuraavan muodikkaan maantieteellisen alueen kimppuun.
Muutoksen Intia
Muutoksen Intia
Intian taide on tosin ollut aika trendikästä jo muutaman vuoden ajan, ja maailmaa kiertää tällä hetkellä useampikin Intia-aiheinen näyttely. Yksi syy on varmaan se, että nopeasti muuttuvan ja kehittyvän Intian kansainvälinen rooli on varsin kiinnostava monessakin suhteessa – sekä talouden että kansainvälisen politiikan osalta. Ja taidehan on totutusti instrumentti, jonka avulla voi tutkailla ja usein sääntöjä rikkomalla paljastaa yhteiskunnallisia kipupisteitä ja kehityskulkuja.
Anay Mann, sarjasta Tasa-arvoisia unelmia – muotokuvia intialaisista, 2006.
Toisinaan nuo säännöt ovat eri kulttuurista tulevalle aika outojakin. Ei ole esimerkiksi ihan helppo ymmärtää sitä, miten vallankumouksellinen on vaikkapa Anay Mannin teos, jossa hän on istuttanut eri kastitaustaisia ihmisiä samalle tuolille muotokuvia varten. Tai kuinka rankka on Archana Handen järjestettyjä avioliittoja parodisesti käsittelevä teos, jonka kitschmäisessä kaupassa tarjolla on muun muassa irtotakamuksia – sekä perinteisiä että nykyaikaisia.
Anay Mann, sarjasta Tasa-arvoisia unelmia – muotokuvia intialaisista, 2006.
Juuri naisten panos tuntuukin olevan Intian nykytaiteen rajuinta ja rohkeinta osastoa. Paatunut keski-ikäinen mieskriitikkokin tajuaa aika nopeasti heidän töitään tarkastellessaan, että ei maailma todellakaan ole vielä valmis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti