Näyttelykuvia 338 & 339 & 340: Runsautta

Kävin jo perjantaina Taidemaalariliiton teosvälitystilaisuudessa (11.–20.3.) Kaapelitehtaalla, mutta eihän sellaista runsautta oikein jaksanut näyttelykierroksen lopuksi:

Niinpä menin sinne eilen uudestaan. Tarjolla oli yli 500 taiteilijaa ja heiltä yli 1400 teosta. Tämä vuosittainen tapahtuma on aina syytä tsekata, sillä saahan siitä aika hyvän kuvan siitä, missä suomalainen maalaustaide kulloinkin menee. Toinen hyvä syy on se, että täällä on myös hyvä shoppailla. Hinnat ovat yleensä aika matalalle viritetyt, ja osamaksukin järjestyy. Meinasi minullekin nyt lähteä mukaan yksi 550 euron hintainen pieni maalaus, mutta rahasta on ehkä vähän liian tiukkaa. Olin siis – surukseni – järkevä.

Rehellisyyden nimissä on todettava, että on näitä maalareita selvästikin liikaa. Se heikoin pää on liian heikko, tai sitten osa taiteilijoista on heittänyt mukaan liian huolimattomasti jotain ateljeen nurkkaan roikkumaan jäänyttä pikkupaskaa. Mutta kyllä minä useammankin työn olisin voinut hankkia, jos olisi tilaa ja rahaa.

Hyvät kanssaihmiset, opetelkaa ihmeessä tapa, jossa tämä tapahtuma on kuin pakollinen vuotuisjuhlarituaali. Tällaisesta tilkkutäkistä on tietenkin vaikea erottaa mieluisia töitä, mutta katseen tarkentamista voi ihan tietoisesti harjoitella. Kyllä se onnistuu. 

***

Kaapelin galleriassa oli esillä Mikko Myöhäsen (s. 1975) näyttely Street Rhythms (10.–27.3.):

Minä en kyennyt löytämään töistä mitään urbaania kiihkoa ja hälyä. Pliisuksi ja suorastaan maneerisen koristeelliseksi jäi.

***

Pliisuksi jäi myös Vesa-Pekka Rannikon (s. 1968) näyttely Storage/Varasto – A Prologue to Venice Biennale 2011 (10.–27.3.) Forum Boxissa. Juuri kun olen toipunut sitä vitutuksesta, että prologi on siirtynyt kirjallisuudesta ja esitystaiteesta hiihtokilpailutermiksi, tekee se näköjään tuloaan kuvataiteeseenkin. 

Ymmärrän, että Forum Boxiin näyttelyajan saaneelle Rannikolle kutsu Venetsiaan tuli ongelmalliseen aikaan, mutta tällainen Venetsian prologin esittäminen tuntuu suorastaan jo ylimielisen herooiselta eleeltä:

Olen muuten aina pitänyt Rannikkoa arvossa, mutta pakko tämä oli nyt sanoa. Ehkä olen rajoittunut, tai ehkä jutussa oli jotain, jota en hiffannut. "Whatever", kuten Lipponen sanoi, koska ryhdyn nyt katsomaan Stasi-aiheista elokuvaa Muiden elämä (2006) [Kirjoitin tätä siis jo eilen, ja on todettava, että elokuva oli aivan hirvittävän hieno. Joskus taiteen pitää olla karmaisevasti totta.]