Näyttelykuvia 305: Papanoita ja pajunkissoja

Nyt tuli tosi kummallinen olo. Olin jo aikeissa todeta, että hailuotolaisen Anni Rapinojan (s. 1949) olisi ehkä syytä miettiä jo vähän uusia suuntia luonnonmateriaalin kanssa työskentelylleen, ja sitten tarkistin tilanteen. Koska olen viimeksi nähnyt hänen yksityisnäyttelynsä Helsingissä? Koska sellainen siis ylipäänsä viimeksi oli? Ja sehän olikin varsinainen yllätys: Galleria Valööri – kuka vielä muistaa tuon sympaattisen gallerian Annankadulta? – ja vuosi 1998. Hitto soikoon. No, tiedänhän minä, että Rapinoja on ollut suosittu taiteilija lukuisissa yhteisnäyttelyissä, mutta kyllä tämä pani nyt miettimään. Miksi hänen tuore näyttelynsä (9.–27.3.) Galleria Sculptorissa tuntui liian tutulta? Vaikka hienohan se oli:

Jotenkin tunsin silti varsinkin pajukissoista tehdyt duunit jo liian moneen kertaan tehdyiltä. Toisaalta puolukan- ja juolukanlehdistä tehdyt kengät olivat mielettömän hienoja:

Tätä täytyy nyt miettiä. Ja mietinkin, koska huomenna kirjoitan Kauppalehteen pienen arvion näyttelystä.

No, sen uskallan kuitenkin jo nyt sanoa, että hänen muutamat, jostain käsittämättömästä syystä näyttelyyn tungetut ja sitä pilaavat merivalokuvansa olivat joutavanpäiväisen tylsiä. Nykyään on aivan liian helppoa luulla olevansa valokuvataiteilija ihan tosta vaan.