sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Näyttelykuvia 333: Helsingin huonoin galleria?

Olen toisinaan miettinyt sitä, että mikäköhän olisi Helsingin huonoin galleria. Tähänhän vaikuttaa useampikin asia: itse tila mutta myös gallerialle hiljalleen muodostuva mielikuvallinen tila: muun muassa taiteelliseen laatuun pohjautuva konteksti. Kaikki seikat huomioon ottaen S-galleriaikkuna Sokoksella saattaisi olla hyvin lähellä huonointa, vaikka eihän se tietenkään mikään varsinainen galleria ole. Perjantaina yritin tihrustella turkulaisen Ville Laaksosen (s. 1978) isoja maalauksia, jotka oli mauttomasti ahdettu aivan liian pieneen tilaan keväisen heijastuksen taakse:


Näyttelyllä oli oikein nimikin: Uskon kysymys (14.3.–10.4.). Onhan se kiva, että taide astuu kansan pariin, mutta ei ammattiylpeyden tulisi sallia tällaista ripustamista. Tämä on maalaustaiteen pilkkaamista. Eikä minulla ole mitään näyteikkunanäyttelyitä vastaan – päinvastoin. Yritän myös bongata niitä koko ajan.
Laaksoselle on tulossa toukokuussa Galleria Katariinaan ihan oikea näyttely, jossa voimme sitten vähän paremmissa olosuhteissa tutkia hänen sanomaansa ja osaamistaan.

1 kommentti:

  1. Hyvä Otso,

    On tullut hyväksi tavaksi, että taiteilijat kommentoivat blogiasi, joten kannan korteni kekoon.

    1. Toisin kuten kirjoituksesi antaa ymmärtää, EN ole sanonut, että kyseessä olisi "näyttely" tai "galleria". Tiedote, joka löytyy näyttelyikkunasta ja järjestäjän nettivuilla sanoo selkeästi "Ripustus".

    2. Ripustus palvelee pääosin kahta tarkoitusta:
    a) yhteiskunnallinen viesti, joka on kissankokoisin kirjaimin ikkunassa (250x150cm) kertoo: "Ei se mitä tiedän tai tunnen, vaan mitä uskon".

    Ikkuna on matalankynnyksen kulttuurinen tapahtumapaikka, jossa ihan tavalliset ihmiset, jotka galleriaan eivät uskaltaudu, voivat kohdata heijastustensa lisäksi myös ajatuksia ja herätellä kiinnostustaan taidetta kohtaan.

    b) Kuten mainitsit; minulle on tulossa Helsingin debyyttinäyttely Galleria Katariinaan. Tästä tiedottaminen näyteikkunan kautta on mielestäni ihan hyvä perustelu ripustukselle. Kiitokseni, että tartuit tähän.

    3. Mauttomuudesta ja maalausten sopimisesta ikkunaan totean, että edellämainitut motiivit puhuvat puolestaan. Lisäksi olen saanut monia ilahtuneita sähköposteja, joten ammattiylpeästi koen, että ripustus palvelee tarkoitukstaan. Tervetuloa Galleria Katariinaan 18.5.–5.6.2011.

    Parhain terveisin,

    Ville Laaksonen


    lisätietoja:

    http://www.s-galleria.fi/villelaaksonen.shtml

    VastaaPoista