Kauppalehdessä oli tänään sekä pieni haastattelunpätkä Paavo Räbinästä että pieni arvio hänen Keravan taidemuseon näyttelystään, jossa maanantaina kävin. Vähän niitä oli toimituksessa näpelöity, mutta laitan ne tähän niiden alkuperäisessä muodossa, koska en yksinkertaisesti jaksa ryhtyä vertailemaan versioita. Arvion otsikko oli minulla alun perin 'Terveisiä perseestä'. Myös 'runkkaavat' oli muutettu 'itseään tyydyttäviksi'. Liekö jotain porvarillista siistimistä? Mutta kai minä sen kestän:
Paavo Räbinä on heikkojen puolella
Paavo Räbinä on heikkojen puolella
1990-luvulla läpimurtonsa tehneen kuvataiteilija Paavo Räbinän (s. 1965) emotionaalisesti voimakkaat video-, valokuva- ja veistosinstallaatiot ovat aina vaikuttaneet hyvin poliittisilta, mutta eivät kuitenkaan mitään ideologiaa julistavilta. Miten Räbinä itse poliittisuutensa kokee?
– Olen mennyt siihen suuntaan, että haluan kiinnittää enemmän huomiota ihan oikeiden ihmisten tunteisiin ja kohtaloihin. Ihmiset minua kiinnostavat ja heidän kanssaan työn tekeminen. Itse asiassa olisin halunnut tuoda tänne museoonkin oikeita ihmisiä, mutta se olisi mennyt ehkä vähän liian monimutkaiseksi.
– Myrsky kaupungissa sisältää hyvin yksinkertaisia teemoja. Ihmisten unelmia. Myös miehistä uho ja selviytymistä. Esitän ne tunnot sellaisena kuin ne minulle näyttäytyvät, enkä halua olla poliittisesti korrekti. Taustana on köyhyys ja syrjäytyneisyys. Tämä on valitettavasti edelleenkin täysin ajankohtainen perusviritys.
Asettuuko Räbinä johonkin poliittisella kartalla?
– En usko, että kovin suoria totuuksia pystyy näyttämään, mutta kyllähän näissä teoksissani on poliittista näkökulmaa – en minä ainakaan mikään perussuomalainen ole. Poliittinen kanta ei sinänsä ole minulle kuitenkaan kovin tärkeä. Mutta heikompien puolella minä haluan aina olla.
Näyttely, joka on kielletty alle 16-vuotiailta
Pitkään Brysselissä asuneen kuvataiteilija Paavo Räbinän uusin videoinstallaatio Myrsky kaupungissa (2011) on suorastaan kaataa katsojan, joka uskaltautuu kipuamaan hurjaa meteliä uhoavat portaat Keravan taidemuseon toiseen kerrokseen. Kahdeksalle kankaalle projisoitu teos käyttää kolmea punkahtavaa musiikkiesitystä – muun muassa Irwinin ja Vexin Terveisiä perseestä uutena versiona – sekä runkkaavia miehiä ja naisia, joiden pakonomaisista eleistä on riemu, rakkaus tai intohimo kaukana. Niinpä museo onkin kieltänyt yläkerran alle 16-vuotiailta.
Harvoin tulee nähneeksi näin voimakasta videoesitystä, ja kahdeksan kankaan käyttö ei tee sitä edes monimutkaiseksi taidekokemukseksi vaan vahvistaa katsojan sisälläoloa Räbinän luomissa rankoissa tunnetiloissa, joissa luodataan nyky-yhteiskunnan työttömien, syrjäytyneiden ja henkisesti pahoinvoivien ihmisten kipupisteitä ja silloin tällöin pilkahtavia toiveitakin. Olen jo muutaman vuoden ollut teatterille suorastaan kateellinen voimakkaista yhteiskunnallisista väliintuloista, mutta nyt näyttää kuvataidekin löytäneen tavan kertoa kunnolla siitä, missä mennään.
Keravan taidemuseo täyttyy kun ääriään myöten vain kolmesta Räbinän teoksesta. Alakerrassa Myrsky kaupungissa saa temaattista vahvistusta rauhallisemmassa ja korkeataiteellisemmassa muodossa. Räbinä on viime vuonna päivittänyt vanhan videoteoksensa Seitsemän kuolemansyntiä (1998), jossa tutkaillaan myös sitä omien valintojen ja yhteiskunnan rakenteellisten muutosten rajapintaa, missä ahdistus syntyy ja mielenterveys järkkyy.
Ja sitten on vielä vanhempi teos: massiivisen jylhä valokuvainstallaatio Tampereen kapina (1993), jonka joku saattaa muistaa nykyään keski-ikäisen taiteilijan taannoisesta Vuoden nuori taiteilija -näyttelystä.
Vuoden 1918 tuottaman rinnastuksen mielekkyydestä ei ole epäilystäkään, vaikka nykyturhautuminen saattaa johtaa pikemminkin perussuomalaisten vaalivoittoon kuin veriseen veljessotaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti