Maanantai on yleensä kriitikon vapaapäivä, mutta eilen piti vähän kiirettä. Aamupäivällä matkasin Keravan taidemuseoon Paavo Räbinän (s. 1965) Myrsky salongeissa -näyttelyn (9.3.–8.5.) pressitilaisuuteen, jossa myös vähän haastattelin Räbinää – Kauppalehteen on siis tulossa kritiikki ja kainalohaastattelu, joihin palaamme vielä, mutta se on jo todettava, että en näin vahvaa ja emotionaalisesti tehokasta yhteiskuntakriittistä taidetta ole vähään aikaan nähnyt. Aidosti rankka näyttely, ja oli hurja nähdä, miten ison museon voi täyttää ääriään myöten kolmella teoksella – yksi oli tosin peräti kahdeksan screenin videoinstallaatio.
Näyttelyyn kuuluu myös liitutaulu, johon yleisö saa kirjoittaa komenttejaan. Pitihän minun sitäkin kokeilla – ajankohtakin kun on niin sopiva:
***
Saviolla koin myös oudon déjà vu -ilmiön. Olin jo aiemmalla käynnilläni kiinnittänyt huomioni hylättyyn Tehtaanmäen asuinalueseen, ja olin päättänyt käydä vähän kuvaamassa siellä. Niinpä kävin katsastamassa graffitien täyttämää aika hurjaa kummituskaupunginosaa:
Yhtäkkiä tuli kummallisen tuttu olo. Silloin tajusin, että ne muutamat kiviset uusklassistiset rakennukset, joita Tehtaanmäellä oli, muistuttivat hengeltään Virossa paljon kuvaamaani stalinistisen ajan uusklassismia 1940–50-luvulta. Tässä esimerkiksi Viivikonnan kummituskaupungin näkymiä viime kesältä:
***
Ja sitten sukellus aivan toisenlaiseen maailmaan. Keravalta matkustin Galleria Ortoniin maaliskuun taiteilijan, taidegraafikko Annu Vertasen (s. 1960) ripustukseen, jotta osaisin taiteilijan kanssa puhuttuani sanoa jotain mielekästä illan avajaisissa.
Ja sitten kotiin kirjoittamaan Räbinä-juttua ja miettimään illan puhetta ja sitten taas takaisin Ortoniin, jossa Vertasen hieno näyttely avattiin Ortonile tyypillisesti runsaslukuisen yleisön myötä.
Puhuin viivasta, toistosta, systematiikasta ja sattumasta. Ja unohdin – aina tuntuu unohtuvan jotain, kun päättää olla puhumatta paperista – puhua Vertasen töiden herkästä syvyyssuuntaisesta hengittävästä liikkeestä, joka syntyy usean ohuen paperin kerrostumasta.
Oli hauska päättää ilta vähän meditatiivisemman taiteen parissa. Samalla kuitenkin taas tajusin hyvin konkreettisesti sen, miten monenlaista taide voi olla ollessaan hyvää ja kiinnostavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti