Lauantaiaamuna nukuin pitkään ja päätin tehdä vain pienen näyttelykierroksen.
Mitähän kriitikon pitäisi sanoa sisarensa näyttelystä? Aloitin nimittäin kierroksen Galleria Pirkko-Liisa Topeliuksesta, jonka salongissa sisarellani Hanna Kantokorvella (s. 1963) on pieni näyttely (2.–27.3.).
Myrsky, tussi, 2010.
No, yritänpä nyt sitten sanoa sen, mitä ajattelin. Vähän minua tuntuu vaivaavan se, että hän on liian kiinni vakiintuneissa aiheissaan. Mitään varsinaista yllätystä ei siis ole tarjolla. On kuitenkin ilahduttavaa, että hänen panteismia tavoitteleva tussijälkensä on vapautunut ja selvästi kehittynyt vuosien mittaan – hän on päässyt eroon pikkusievästä piiperryksestä. Ihan kelpo näyttely siis, vaikka tämä kuvamaailma ei muun muassa pyhimyksineen minulle niin läheistä olisikaan.
***
Samassa galleriassa oli tarjolla myös minulle aiemmin tuntemattoman Maija Toropaisen (s. 1956) näyttely (2.–27.3.). Toropainen on toiminut pitkään graafisena suunnittelijana, mutta tehnyt siinä sivussa myös taidetta. Hänen maisemansa ovat kotoisin merenranta-alueilta Suomenlinnasta, Kökarista ja Muhun saarelta Virosta. Ei nyt mitään maailmoja ravisuttavaa, mutta miellyttävä hehku hänen värimaailmassaan on:
Peltonäkymä, tempera, 2011.
***
Galleria Amassakin oli poikkeuksellisesti kaksi näyttelyä. Ensin minua otti aika rajusti pannuun, kun huomasin, että tarjolla oli Kaisaleena-Halisen (s. 1973) sijaan Emelie Björckin (s. 1978) näyttely (5.–29.3.). Enhän minä taaskaan muistanut, että Aman näyttelyrytmi poikkeaa useimmista gallerioista, joihin aina yritetään rynnätä sunnuntaina viime hetken vierailulle.
Ruotsalaisen Björckin maalaukset ovat kuitenkin varsin hienoja. Hän osaa maalata öljyllä alumiinille kiehtovia heijastuksia hyväkseen käyttäviä oudon latautuneita tunnelmakuvia:
Nimetön, öljy alumiinille, 2011.
On kuitenkin pakko todeta, että nyt en ollut aivan yhtä ihastunut kuin kolme vuotta sitten, kun näin Amassa hänen Suomen debyyttinsä ja kirjoitin Uuteen Suomeen – silloin kun sinne vielä kirjoitin – siitä aika innostuneen arvostelun, jonka voi lukea tästä (ei muuten ihan paska juttu, huomasin nyt vuosien jälkeen). Mutta hieno ja tasapainoinen näyttely silti.
***
Oli ilahtunut siitä, että Aman Virpi Wuori-Valtaoja oli löytänyt Turun kirjamessuilla aikoinaan pikkunäyttelyllä esiintyneen turkkilaisen Seval Senerin (s. 1977), josta kirjoitin ohimennen viime syksynä. Aman pikkuhuoneessa oli esillä suorastaan riemukkaan oivaltava sarja, jossa renessanssiklassikoita oli ikään kuin käännetty islamilaisen taiteen kielelle:
Las Meninas by Velazquez, 2008.
***
Kierros loppui aikamoiseen antikliimaksiin. Olen pitänyt Kaisu Aron (s. 1949) maalauksista aina, kun niitä olen nähnyt, mutta nyt hän oli laittanut tm-galleriaan näytille (16.2.–6.3.) valokuvia ja yhden videon Beninistä. Oletan hänen siis vierailleen Villa Karossa.
Wavimin luona, 2010.
Aro itse sanoo tiedotteessaan, että "kuvani ovat muistiinpanoja näkemästäni ja kokemastani". Olisi antanut ollakin niin. Ei hänestä oikein tunnu olevan valokuvataiteilijaksi – niin kuin ei kenestäkään ole ihan noin vain, vaikka se helpolta saattaisi tuntuakin. Sama koskee videota. Nämä otokset ovat postikorttimaista turistinäppäilyä. Ihan kivoja sellaisia toki. Kunnon taidenäyttelyksi ne eivät yllä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti